Sisällön tarjoaa Blogger.

Name that baby, osa 1

Meille viimein varmistui, että tuleva vauva on poika. Synnytystapa ultrassa poika esitteli oikein kunnolla sukukalleuksiaan. :) Nyt olemme pohtineet mikä vauvalle nimeksi. Nimiehdotuksia tulee päivittäin ja päivittäin niitä tulee hylättyä. Nimi, joka kuullostaa tänään hyvälle, kuullostaakin seuraavana päivänä tylsälle. Nimikriteereitä meillä on:
  • Nimessä ei saa olla R-kirjainta (meillä on R-vikaa), muita kiellettyjä kirjaimia ovat: B, C, D, F, G, Q, X, Y, Z ja Å 
  • Nimi ei saa olla yleinen, eli toiveena olisi löytää sellainen nimi, ettei koulussa ja päiväkodissa olisi montaa saman nimistä.
  • Pehmeä nimi eli ehdoton EI on nimille Pekka tai Jukka
  • Nimen pitää ehdottomasti sopia suomalaiseen suuhun
  • Koko perheen on hyväksyttävä nimi
Kuullostaako helpolle? Voin kertoa, että sitä se ei ole. Mies haluaa miehekkään nimen, teinimonsteri haluaa "hitti"nimen tai nimen jonkin julkkiksen mukaan ja minä taas haluaisin kauniin, vanhan ja harvinaisen nimen. Esimerkiksi itse toivoisin jotain luontoaiheista taikka sukupuolineutraalia nimeä. Ja tietenkin nimet saduista ja tarinoista ovat aivan ihania. Eli mistä sitten löydetään nimi joka voisi mahdollisesti miellyttää meitä kaikkia?


Nimisivustoja

Olemme käyttäneet muutamia nettisivustoja apuna nimen keksimisessä. Tässä niistä kokoelma:

Väestörekisterikeskus -> Täältä olemme katsoneet miten yleinen nimi on sekä mitkä ovat olleet yleisimmät nimet eri vuosikymmeninä.

Lapsennimi ja Etunimet.net, -> Kattavia sivustoja erilaisista nimistä. Sivustoilta löytyy mm. harvinaisia ja erikoisia nimiä, luontonimet sekä yleisimmät nimet. Lisäbonuksena on kasainväliset ja ulkomaalaiset nimet.

Sukupuolineutraalit nimet -> Tähän blogiin on koottu kattavasti sukupuolineutraalit nimet

Vanhoja nimiä -> Tältä sivutolta löytyy ne nimet, joita väestörekisteri ei tunne. Eli ne nimet joiden omistaja on kuollut ennen vuotta 1964 ja nimeä ei ole annettu sen jälkeen.

Vanhoja etunimiäVanhat nimet ja muunnokset niistä ja Muinaisnimet -> Näiltä sivuilta löytyy hauskoja vanhoja nimiä. Osaa nimistä näkee vielä tänäpäivänä, osaa ei enää hyväksyttäisi annettavaksi lapselle ja osan nimistä voisi ainakin minun mielestä herättää takas henkiin.

Meidän nimiprosessia


Eli takaisin kahlaamaan sivustoja ja kokoamaan listoja. Laitan jossain vaiheessa tänne meidän listan, mutta en vielä. Listalta löytyy tällä hetkellä 15 erilaista nimeä, eikä mikään ole sellainen mikä mielyttäisi meitä kaikkia. Muutama on kyllä todella lähellä. 

Nimiehdotuksia otamme mielellämme vastaan. Meidän lapsen ristiäiset ovat todennäköisesti tammikuussa, lapsi siis ei ole vielä syntynyt, eli vielä on aikaa. Toiveena olisi kuitenkin löytää edes muutama sellainen nimi, joka miellyttää meitä kaikkia, ennen kuin vauva syntyy

Lapsen lopullinen nimi tullaan päättämään vasta lapsen synnyttyä. Lopullisen nimen määrittää kuitenkin tuleva vauva itse. Täytyyhän vauvan näyttää nimelleen tai olla luonteeltaan nimensä oloinen... ;) Vai mitä?


4 kommenttia

  1. Meillä on Noah :) Mun mielestä sopii myös suomalaiseen suuhun mutta onhan tuosta se suomalainenkin versio eli Nooa. Esikoisen nimessä R. Mutta muista että kannattaa antaa aikaa sille nimelle, meilläkään ei tuo nimi ensin iskenyt ihan täysillä mutta se jäi sinne mielen perukoille ja lopuksi emme osanneet edes kuvitella muuta :) Ja me julkistettiin nimi heti syntymän jälkeen eli ei jääty odottelemaan minkä nimiseltä "vaikuttaa". Mutta kukin tyylillään! Tässä jotain ehdotuksia. Jooa, Leevi, Teemu, Leo, Otso... Toivottavasti löytyy sopiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaan alkaa olee kohta kiire. Vauva syntyy kohta ja meillä ei ole hajuakaan nimestä. Esikoisen kanssa meillä kävi niin, että vasta ristiäisaamuna päätettiin nimi. Nimi kyllä oli meidän listalle ja oli yksi suosikeista. Ja nyt mikään muu ei edes olisi käynyt nimeksi. Eli kävi onni onnettomuudessa. :)

      Noah ja Nooa ovat yksi meidän suosikeista. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Noel on ihana ja ei tule jokaisella vastaan. :D Noel tarkoittaa myös joulua (ranskassa)

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.