Sisällön tarjoaa Blogger.

Tervetuloa vuosi 2015

MäSäMutsi hiljenee tälle vuodelle ja palaa ensi vuonna uusilla kujeilla. Yhden asian haluan kuintenkin vielä tälle vuodelle sanoa, nimittäin: ILOTULITUSOHJEET!!! (ohjeet ovat suoraan TUKES:n sivuilta, omilla kommenteilla maustettuna)


"Ilotulitteiden virheellisestä käytöstä saattaa aiheutua vakavia henkilö- tai omaisuusvahinkoja käyttäjälle itselleen tai ulkopuolisille. Seuraavassa seikkoja, jotka on syytä ottaa huomioon ilotulitteiden käytössä.

1) Noudata käyttöaikaa koskevia rajoituksia. Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä klo 18–02.
Tämä varsin suotavaa, ajatellen meidän nelijalkaisia ystäviä. He yleensä pelkäävät pauketta. Kahdeksan tuntia pelkäämistä on aivan tarpeeksi!!!

2) Älä käytä ilotulitteita alkoholin vaikutuksen alaisena. Olet vastuussa seurauksista tilastasi riippumatta.

3) Valitse tulitteiden käyttöpaikka huolella niin, että käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle. Vältä myös aiheuttamasta kohtuutonta haittaa esim. metelistä kärsiville ihmisille tai   kotieläimille ja lemmikeille.
Tästä haluan huomauttaa, että vaikka ne pommit räjähtää kivasti postilaatikossa tai auton konepellillä, niin se on taloudellinen menetys omistajalle ja kaiken lisäksi tuomittavaa ilkivaltaa. Raketteja EI ammuta asuinalueen välittämässä läheisyydessa. Sillä "What goes up, must come down"!!! 
4) Lue ostamasi tuotteen mukana seuraavat käyttöohjeet hyvissä ajoin ennen käyttöä ja noudata niitä.

Kiinnitä erityistä huomiota rakettien suuntaamiseen turvalliseen suuntaan ja tulitteiden sytytystapaan. Poistu ohjeiden mukaisesti sytyttämäsi tuotteen luota turvalliselle etäisyydelle.
Nuorena olen itsekin leikkinyt Roomalaisilla kynttilöillä sotaa. Siinä paloi mm. minun takki ja minun kaverini silmät vaurioitui (ei tullut pysyvää haittaa). Silloin se oli hauskaa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, aivan vähä järkistä touhua!!! Olisi voinut käydä todella pahasti!

5) Ilotulitteita on käytettävä suojalaseja ja sytytettäessä on hyvä käyttää sytytyspuikkoa. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.

6) Missään tapauksessa:
  • älä sytytä sisätiloissa ulkokäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita
  • älä laukaise ilotulitteita asuinrakennuksen parvekkeelta tai ikkunasta
  • älä sytytä kädessäsi ilotulitetta, ellei ohjeessa nimenomaisesti todeta, että se on turvallista
  • älä suuntaa ilotulitetta tai heitä sytytettyä tulitetta kohti muita ihmisiä, rakennuksia, muuta omaisuutta tai palavaa materiaalia
  • älä käytä paukkupommeja, se on nykyään kokonaan kiellettyä 
  • älä muuntele tai yhdistele millään tavalla kaupasta saatavia tuotteita 
  • älä harkitsekaan käyttäväsi muita, kuin kaupasta myytäviä tuotteita; vakavimmat onnettomuudet aiheutuvat yleensä omatekoisista tuotteista
  • älä luovuta hankkimiasi ilotulitteita alaikäisten tai alkoholin vaikutuksen alaisten käytettäväksi, vastuu hankkimiesi tuotteiden käytöstä on aina Sinulla. Tähän huomauttaisin, että edelleen monet ostavat ilotulitteita nuorille! Pahinta ovat nuo ala-asteikäiset pojat, jotka ampuvat ilotulitteita missä tahansa varomatta ja ajattelematta lainkaan mitä ovat oikein tekemessä. Näiden pentujen takia minun koirani mm. pelkää ilotulitteita entistä enemmän. Eli EI ilotulitteita pentujen käsiin! Kiitos!!!
7) Huolehdi omalta osaltasi siitä, että et roskaa ympäristöäsi. Käyttöpaikalta on syytä kerätä käytetyt raketit, kepit ja muut jäänteet roskiin viimeistään seuraavana päivänä. Vuoden ensimmäisenä päivänä on järkyttävää katsoa millaisia porsaita ihmiset ovat. Ei myöskään ole kiva lähteä kusettamaan koiraa, kun joka puolella on ilotulitteiden roskia ja kaljapulloja...

Kaikesta tästä paasauksesta huolimatta haluan toivottaa kaikille oikein 
HAUSKAA UUTTA VUOTTA 2015! 

Heippa, nimeni on Solo. Minun suuri toiveeni tulevalle uudelle vuodelle, että te ihmiset noudattaisitte ilotulitusohjeita. Varsinkin sitä, että ne raketit ammutaan vasta 31.12 klo 18-02.
Pelkään raketteja todella paljon ja tulen viettämään tämänkin uuden vuoden sängyn alla, niin olen tehnyt jo viimeiset 6 vuotta. Toivoisin kuitenkin, että saisin käydä rauhassa tarpeillani ennen klo 18 ja sitten yöllä klo 02 jälkeen ennen kuin emäntäni menee nukkumaan. Jos raketteja ammutaan vieressäni, saatan säikähtää niin että saan hihnani riuhtastua irti ja ei ole enää varmaa saako minua kiinni. Paniikissa saatan lähteä hortoilemaan autotielle ja emmehän me halua, että minulle tapahtuu mitään. Emmehän? Joten voitteko järjestää minulle mahdollisimman mukavan uuden vuoden? Kiitos! Oikein hyvää tulevaa vuotta teille kaikille!

Ei kommentteja

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.