Sisällön tarjoaa Blogger.

Name that baby vol.3

Minä en ymmärrä miten vaikeaa voi olla lapsen nimen päättäminen?! Heräsimme viime lauantaina (3.1.2015) tajuten, että vauvan ristiäiset ovat samana päivänä, eikä meillä ole edelleenkään nimeä. Siinä kävimme koko tunne skaalan läpi ja minä olin jo perumassa ristiäisiäkin. Hermoromahdus ei ollut kovin kaukana. 

Nimen valitsemisessa suurin ongelma oli, että nimen tulisi miellyttää meitä kaikkia. Teinimonsteri haluaa nimen julkkiksen mukaan, kuten Robin, Jare, Gabriel tai Mikael. Minusta nuo nimet eivät sovi supi suomalaiseen sukunimeen, joten ovat ehdottomasti EI. Mies taas haluaisi perinteisin suomalaisen nimen, kuten Pekka tai Veikko. Nuo ehdotukset ovat minusta taas tylsiä. Minä taas haluaisin nimen, joka on harvinainen tänä päivänä ja nimen oltava ehdottomasti sellainen, mikä sopii suomalaiseen suuhun. Eikä kukaan meistä ole valmis joustamaan omista toiveistaan nimen suhteen. Ainoa yhteinen kriteeri meillä kaikilla oli, että nimen on oltava sellainen ettei lasta tulla siitä kiusaamaan. Tämän vuoksi heräsimme ristiäisaamuna ilman nimeä.

Teinimonsterin nimen valinnassa meillä kävi ihan samalla tavalla. Nimi päätettiin vasta ristiäisaamuna. Eli emme olleet oppineet yhtään mitään. 12 vuotta sitten me kuitenkin olimme saaneet rajattua nimet kahteen vaihtoehtoon ristiäisaamuun mennässä. Ja sitten vaan päätimme ottaa toisen nimistä. Mutta nyt tällä kertaa meillä ei ollut hajuakaan nimestä. 

Minun onneksi tässä kävi sitten niin, että tuona lauantai aamuna kävimme minun nimilistan läpi. Mies tuli siihen tulokseen, että minulle nimi on kaikista tärkein ja antoi periksi, teinimonsterin kauhuksi. Syynä periksi antoon oli myös se, että minä olin antanut periksi teinimonsterin nimessä 12 vuotta siten ja olin koko tämän prosessin ajan siitä muistutellut. Listasta mies valikoi etunimeksi sen, mikä ei ollut hänen mielestään aivan hirveä ja jonka kanssa voisi elää. Toiseksi nimeksi tuli teinimonsterin suosikkinimi ja kolmanneksi nimeksi tuli minun suvussa kulkeva nimi. Vaikka nimi päätettiin todella kiireellä vain neljä tuntia ennen ristiäisiä, niin täytyy sanoa ettei parempaa nimeä oltaisi voitu keksiä. Natsimutsi on ainakin tyytyväinen. :)


Ristiäisaamuna kakku odottaa edelleen nimeä

Ei kommentteja

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.