Sisällön tarjoaa Blogger.

Paheksuttavat lemmikit

Meillä ollut taas puhetta meidän lemmikeistä. Tämä on noussut aika ajoin esikoisen syntymästä lähtien esille, niin meille tuntemattomien ihmisten kuin ihan sukulaisten toimesta. Koskaan minulle ei ole auennut, miksi tuntemattomat kokevat asiakseen puuttua koko asiaan. Eiväthän he ole olleet edes varmoja, ovatko kyseiset eläimet edes meidän. No, mutta kuitenkin, keskustelun kaava on useimmiten sama, riippuen toki mistä meidän lemmikistä keskustelu on noussut.

"Ootteko koska hävittämässä kissat, kun teille on kerran tulossa vauva?"
"Eikö nuo kissat ole aika vaarallisia? Nehän saattaa mennä vauvan päälle."
"Kai tiedät, että kissat hakeutuvat lämpöön ja menevät mielellään vauvan koppaan?"
"Kissat saattavat raapia lasta! Ja nehän levittävät vaikka mitä tauteja!"
"Tiedäthän, että kissat ovat arvaamattomia ja ne ovat petoeläimiä. Ei ne sovi lapsiperheeseen! Ei niitä voi jättää lapsen kanssa yksin."

Tähän tyyliin on tullut kommentteja meidän kissoista. Ja sitten koirat...

"Nyt kun teille tulee vauva, niin teidän pitää hävittää noi koirat."
"Koirat levittävät hirveästi erilaisia bakteereja ja ne saattavat tarttua vauvaan."
"Niitä petoja ei sitten voi päästää vauvan lähelle, nehän tappaa sen!"
"Ymmärrätkö nyt ollenkaan, että ne koirat saattavat purra ja raadella lapsen. Ootko lukenut lainkaan lehtiä"
"Ne koirat on sitten pidettävä ulkona, kun vauva syntyy. Niitä ei voi päästää sisälle."

OIKEESTI?!?!?! En ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä, että lemmikit ovat verenhimoisia paholaisia, jotka saalistavat vauvoja ja pieniä lapsia. Toki koirat ovat olleet aika ajoin tapetilla lehdistössä, kun ovat raadelleet jonkin lapsen, mutta eihän kaikki koirat ole sellaisia. Eikä noissa lehtijutuissa ole kaikkia taustatietoja kerrottu. Yleisö ei ole tietoisia siitä mikä on johtanut tilanteeseen ja jos omistajaa on haastateltu, niin mistä tiedämme ettei hän ole värittänyt totuutta? Eikai kukaan koiranomistaja myönnä koko Suomen kansalle esim. laiminlyönneensä koiran kasvatusta tai hoitoa, mikä on johtanut kyseiseen tragediaan? Väitän, että noissakin tapauksissa syynä on ollut koiran kasvatus ja se, että koira on unohdettu vauvan synnyttyä.




Me saimme kuulla jo 12 vuotta sitten esikoisen synnyttyä, että kissa on hävitettävä. Siihen aikaan meillä ainoastaan yksi kissa. Meille kerrottiin mitä erikoisempia kauhutarinoita siitä, mitä kissa tekee ensin vauvalla ja sitten mitä se tekee, kun vauvasta tulee taapero. Aina keskustelun lopputulema oli, että se meidän paha paha kissa tulee tappamaan lapsemme, jos emme sitä hävitä. No, ei me sitä kissaa hävitetty... Eikä se meidän esikoista tappanut vaan rakastu siihen palavasti. Nyt 12 vuotta myöhemmin ovat ihan parhaat kaverukset.

Esikoisen ollessa 3-vuotias päädyimme ottamaan uuden koiran, kun minun vanha koirani oli kuollut kaksi vuotta aikaisemmin. Ajattelin, ettei tästä tule mitään sanomista, koska olihan meillä ollut koira. Miten sitten kävikään? Saimme kuulla kuinka tämä uusi koira tulee kaatamaan 3-vuotiaan ja saattaa purra lapsen kasvot. Lapsilla, kun saattaa jäädä naamaan ruokaa, niin koira tulee sitten raatelemaan lapsen naaman. Ei sellaista petoa voi lapsi taloon ottaa, ei ainakaan noin isoa. Se pentu kun kasvaa aikuiseksi, niin se alkaa metsästää ja tappaa lapsia. JUST JOO!


Meidän tappaja :D
No, me nyt sitten otimme kuitenkin näistä varoituksista huolimatta sen koiran. Ja ei se tota esikoista tappanut. Itse asiassa se olikin ylihuolehtiva lasta kohtaan. Tänä päivänäkin valvoo, missä lapsi menee ja ettei vaan käy mitään. Ja vaarallisin asia mitä on tehnyt, niin on nuollut esikoisen naaman. 

Kun aloin odottamaan tätä meidän kuopusta, meillä oli jo kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Ihmisten jutut kaksinkertaistu. Sain melkeinpä päivittäin kuulla, kuinka meidän tulee hankkiutua lemmikeistä eroon tai ne tappaa vauvan. Pahinta oli, että osa tästä puhui ihan esikoisen kuullen. Mikä meinasi aiheuttaa sen, että esikoinen alkaa vihaa tulevaa sisarustaan, koska koki tämän mahdollisesti riistävän häneltä rakkaat lemmikit. Onneksi teinimonsteri ymmärsi nopeasti, ettei lemmikeistä luopuminen tule kyseeseen.

En minä väitä etteikö lemmikki saattaisi olla vaarallinen. Ja ei lasta tietenkään voi jättää valvomatta lemmikin kanssa. Totta kai se lemmikki saattaa olla arvaamaton, sehän toimii aina vaiston varassa. Mutta kyllä meidän lemmikeistä näkee, että ne tietää olevansa perheenjäseniä ihan samalla tavalla kuin me muutkin. 




Meillä ei ole lemmikkejä hylätty, kun vauva on tullut taloon. Niiden on myös annettu tutustua rauhassa uuteen äänekkääseen tulokkaaseen. Ja jokainen on ottanut vauvan mukavasti vastaan. Jos näin ei olisi ollut, niin toki sitten olisimme joutunut miettimään lemmikistä luopumista. Mutta sitä en ymmärrä miksi luoda ongelma, jos sitä ei ole? Ja kun se lemmikki on otettu, niin siitä on huolehdittava, oli lasta tai ei! Silloin kun sen lemmikin on alunperin ottanut, niin on pitänyt jo miettiä, että tuleeko olemaan aikaa hoitamaan sitä seuraavat 10-15 vuotta. Ja tietenkin muuttavat elämäntilanteet on pitänyt ottaa huomioon. 




Minä itse olen kasvanut lemmikkien keskellä, siksi minulle ei tullut pieneen mieleenkään, että lemmikistä pitäisi luopua kun lapsi tulee. Tottahan se on, että vauvan ollessa pieni, ei sille lemmikille ole ihan niin paljoa aikaa, mutta sekin on osin vain järjestely kysymys. Koirat pääsee mukaan kun vauvan kanssa lähdetään vaunuilemaan. Vauva nukkuu vaunuissa, kun koiria riehutetaan pellolla. Paljon työtä toki vaatii ja hermoja, mutta ei mahdotonta.


Olen sitä mieltä, että lemmikeistä on lapselle enemmän hyötyä kuin haittaa. On ihan tutkimustuloksia siitä, että niissä lapsiperheissä on vähemmän allergioita joissa on lemmikkejä ja lapset ovat terveempiä, kun ovat päässeet altistumaan erilaisille bakteereille. Lisäksi lemmikit tuovat läheisyyttä ja opettavat vastuullisuutta. Meillä lemmikit ovat toimineet myös turvana. Kissat toimivat teinimonsterin unileluina ja koirat pitävät möröt poissa.

Me saamme toki olla onnekkaita, että meidän lemmikit ovat näin hyvä luontoisia ja ei ole tullut ongelmia. Ainahan tietenkään ei näin ole. Siksi lemmikkejä ei sen lapsen kanssa saa jättää yksin! Ei meilläkään jätetä! Toki teinimonsteri on niiden kanssa yksin, mutta se onkin jo iso ja se tietää miten lemmikkejä tulee kohdella. Nimittäin vaikka se lemmikki on kuinka hyvä luonteinen, niin kyllä uskon että se ärsytettynä ja nurkkaan ahdistettuna saattaa tehdä ihan mitä vain. Myös nämä meidän kullanmurut. 


Koira yrittää saada vauvaa nukkumaan


Leikin vartija :D


3 kommenttia

  1. Voin täysin samaistua! Olin juuri plussannut ja heti alkoivat ihmiset ympärillä puhumaan siitä, kuinka meidän on nyt luovuttava kissastamme! Ja nimenomaan nuo kaikki että se menee vauvan päälle ja tukehduttaa ym. Paskanmarjat sanon minä! Meidän kissa ei suostu vauvan lähelle menemään ollenkaan kun vauva on niin kovaääninen :D Mutta kyllä esimerkiksi jos vauva nukkuu meidän vanhempien sängyllä päiväunia saattaa kissa mennä sängyn toiseen päähän vartioimaan toisen unta ♥ Loistava teksti! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mä oon alkanut olee täysin kypsä näihin kommetteihin meidän lemmikeistä. Tänään viimeksi oon saanut kuulla, kuinka meidän kissat puhkoo vauvan silmät... OIKEESTI?!?!? Kyllä noi viereen tulee, mutta sitten kun vauva alkaa itkee, niin lähtevät karkuun. :D Koirat toki mielellään vahtivat vauvaa ja jos on tavarat vaipassa niin oisivat kovasti nuuskimassa vaippaa... ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli kissa ennen ensimmäistä lasta.

    Minä itse sanoin että kissa lähtee ennen lapsen tuloa. Oli luonteeltaan niin arvaamaton että ei mitään jakoja. Saatto hyökkiä aikuistenkin jalkoihin millon vaan.

    Nyt mietitään pitäisikö hankkia uusi katti.. Lapset nyt 1v11kk ja 6kk. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.