Sisällön tarjoaa Blogger.

Luopumisen tuskaa



He is your friend, 
your partner,
your defender, your dog.
You are his life, 
his love, his leader. 
He will be yours, faithful and true, 
to the last beat of his heart. 
You owe it to him
to be worthy of such devotion.

Hän on sinun ystäväsi,
sinun kumppanisi,
sinun puolustajasi, sinun koirasi.
Sinä olet hänen elämä,
hänen rakkaus, hänen johtaja.
On sinun, uskollinen ja todellinen,
viimeiseen hengen vetoon asti.
Sinä olet velkaa hänellä,
että olet tämän omistuneisuuden arvoinen.

Me jouduimme tässä alkuvuodesta lopettamaan meidän pitkäaikaisen lemmikkimme. Tämä oli erittäin tuskainen päätös, mutta uskon sen olleen oikea. Olimme katselleet jo jonkin aikaa, kuinka vanhuksen kunto on heikentynyt ja kuinka hän on alkanut olemaan väsynyt. Kuitenkaan en olisi halunut vielä luopua minun rakkaasta ystävästäni. Me hyvästelimme rakkaan ystävämme 22.1.2015, tämän ollessa vasta 8,5v.


Vain toinen koiranomistaja voi tietää, miten tuollaiseen karvakasaan voikaan kiintyä. Miten sitä onkaan valmis tekemään melkein mitä vaan, jotta rakkaalla perheenjäsenellä olisi kaikki hyvin. Meidän koiravanhuksen taival olikin rankka. Hänellä oli synnynnäinen  silmävamma, joka vaati useita leikkauksia. Lisäksi tämä rakkaus kärsi useista allergioista, haavaisesta paksusuolesta sekä jatkuvasti piinaavasta hiivatulehduksista. Loppuvaiheessa hänellä oli toistuvasti eturauhastulehdus. Kaikista näistä sairauksista huolimatta, tällä ihanuudella oli maailman paras luonne. Hän ei koskaan hermostunut vaikka lapset tai toiset koirat retuuttivat. Myöskin meidän toinen koira sai pennusta asti retuuttaa vanhusta. Ja meidän vanhus antoi, tarvittaessa komensi hellästi. 



Tämä päätös päästää meidän rakas menemään oli hirveä. Meillä oli teinimonsterin kanssa kalvanut syksystä asti tunne, että nyt on loppu lähellä. Mutta kun loppu tuli, se hiipi yllättäen. Käytin aamulla rakkaani lenkillä, askel painoi mutta lenkki tehtiin kunnialla loppuun. Lähdin jäsen S:n kanssa kaupoille ja teinimonsteri lähti kouluun. Kotiuduttuamme kaupoilta tajusin jonkin olevan vialla. Meidän rakas makasi samassa paikassa johon olin hänet jättänyt, eikä hän tullut ovelle vastaan. Teinimonsteriakaan ei ollut noussut tervehtimään. Siihen olin aina voinut luottaa, että kotiin tullessa minun kaveri on ovella vastassa ja sanomassa ihanaa, että tulit.



Me sanoimme hyvästit. Rakas vietiin vielä eläinlääkäriin. Tutkittiin ja todettiin ettei mitään ole tehtävissä. Oikea takatassu oli halvaantunut ja halvaus eteni koko ajan. Halvausmerkkejä alkoi ilmaantua myös oikealle puolelle. Ja mistään tällaisesta ei ollut aamulla merkkiäkään. Olisi vielä häviävän pieni mahdollisuus yrittää parantaa koira, mutta se vaatisi erittäin suuren leikkauksen, jossa operoitaisiin selkää. Vaarana olisi menehtyminen leikkaukseen sekä pysyvä halvaus. Ja leikkauksen jälkeen olisi kuukauden liikunta kielto, joka on jo melkeinpä mahdoton noin isolle koiralle. Päädyimme luopumaan rakkaasta. Ei se olisi enää koiran elämää. En kestäisi ajatusta rääkätä enää näin vanhaa koiraa noin rankasti.





Olin joskus päättänyt, että vaikka kuinka satuttaisi, niin en antaisi ikinä lemmikkini kärsiä. Olen luvannut olla vahva ja epäitsekäs. Suurinta rakkautta on luopua, kun on sen aika. Nyt oli aika tullut ja melkein jänistin. Itsekkyyden puuskassa mietin, miten paljon leikkaus voisi maksaa ja miten nopeasti siihen pääsisimme. Leikkauksesta keskusteltaessa, rakas antoi minulle suukon ja painoi pään syliini. Hän sanoin hyvästi. Hän ei jaksanut enää taistella. Kyyneleet polttivat poskiani. Kuiskasin rakastavani ja annoin luvan nukuttaa minun rakkaani ikiuneen.






Katselimme teinimonsterin kanssa, kuinka meidän rakas nukkui rauhallisesti pois. Se oli elämän työnsä tehnyt. Oli kasvattanut minut äidiksi ja oli huolehtinut meidän esikoisesta. Oli lohduttanut minua elämäni kovimmissa koitoksissa ja oli varmistanut, että saimme vielä uuden pienokaisen maailmaan. Hän tiesi, että me pärjäämme. Halasimme teinimonsterin kanssa toisiamme. Kerroimme rakastavamme ikuisesti ystäväämme. Halasimme ja paijasimme viimeisen kerran. Tämä oli viimeinen matkamme. Meidän rakas ei koskaan poistu sydämestämme vaan elää siellä ikuisesti. 





Perheemme lisääntyi helmikuun alussa ja meidän surua tuli helpottamaan uusi pentu. Se ei korvaa meidän rakasta, mutta helpottaa surua. Uusi pentu tuli taloon nopeammin kuin olimme suunnitelleet. Syynä oli meidän toisen koiran syvä ja koskettava suru. Nyt pennun tultua taloon, on meidän poika taas virkistynyt ja on oma vanha kamala itsensä.








Ei kommentteja

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.