Sisällön tarjoaa Blogger.

Marttyyri-äiti

Minulla on ollut tänään ja eilen oikea marttyyri-äiti olo. En oikein tiedä mistä tämä tunne nyt yhtäkkiä kumpusi elämääni, mutta niin se vain tuli. Toki saattaa olla, että Ässä muutti meidän kaikkien elämää nopeasti ja paljon. Ja minä äitinä koin, että minun täytyy tässä tilanteessa eniten "uhrautua" kuin muiden. Älkää vaan kysykö miksi? En todellakaan osaa vastata mikä tämä tällainen kummallinen ajatus on. Ajattelen myös jotenkin hassusti, että koska olen äitiyslomalla, minun kuuluukin hoitaa Ässä ja koti. Eli myös ne tehtävät, jotka kuuluivat teinimonsterille tai miehelle aikaisemmin. No, millainen marttyyri-äiti olen?


Olen pitkään haaveillut uusista vaatteista. Vanhat eivät tunnu enää mahtuvan päälle raskauden jäljiltä ja raskausajan vaatteet... Grrr... EI! Välttämättömiä olisi parit housut, muutama paita ja takki. Mutta samaan aikaan pitää ostaa vaatteita teinimonsterille ja Ässällä. Ja mieskin tarvisi töihin uudet vaatteet, jotta voi olla siellä edustavan näköinen. Jään vaan haaveilemaan uusista vaatteista. Pyörin Zalandon ja Boozt:n sivuilla ja haaveilen. Kirppareilta yritän bongata itselle jotain, mutta kauhistelen koko ajan hintoja... Takki 35€, sillä saan Ässälle ainakin kolmet uudet bodyt. Takki jää kirppikselle.



Tehtävä: Koirat pitäisi viedä ulos. Muut katselavat telkkaria tai pelaavat. Minä olen juuri laittanut perheelle ruuan ja korjaan tiskejä. Kysyn josko joku viittisi viedä? Ei liikettäkään, muminaa, ihan kohta. Odottelen, laitan tiskit loppuun. Koirat edelleen odottaa. En sano mitään, puen vauvan, puen itseni, lähden ulos.


Odotan viikonloppua. Silloin miehellä ja teinimonsterilla on aikaa enemmän ottaa osaa esim. kotitöihin, Ässän ja koirien hoitoon. No, viikonlopuksi on luvattu aurinkoista, mies ja teinimonsteri suunnittelevat laskettelureissua. Minä ilmoitan, että voin jäädä kotiin hoitaa eläimet sekä Ässän. Ei tarvitse Ässää viedä hoitoon eikä koirienkaan tarvitse olla yksin koko päivää. Kyllähän te ootte ansainneet vapaa viikonlopun, kun olette olleet töissä ja koulussa koko viikon ja minä kuitenkin olen saanut olla kotona.


Haluisin kovasti alkaa taas käymään salilla ja muissa jumpissa. Mutta enhän minä voi! Maanantaisin, keskiviikoisin ja sunnuntaisin pitää kuska teinimonsteria. S:n kanssa taas pitää käydä vauvauinnissa ja tanssitan vauvaa ryhmissä. Lisäksi jonkun pitää hoitaa koirat, sehän on minun harrastus. Voisinhan toki mennä päivisin salille ja laittaa S:n lapsiparkkiin, mutta en voi... En halua antaa häntä muiden hoidettavaksi, ainakaan vielä.



Missä muualla uhraudun? Jos on viimeinen leivän pala ja joku muu haluaa sen, annan ottaa vaikka en itse olisi koko päivänä mitään syönyt. En minä sitä tarvitse. Vaikka kuinka väsyttää, suostun kuskaamaan teinimonsteria milloin minnekin. Kyllä minä jaksan. Harvemmin myöskään valitan,toisinaan joudun hammasta purren puskemaan päivän läpi. Itsehän olen halunnut lapseni, koirani, kissani sekä tuon miehen kuvatuksen... :) 



Tämä oli nyt väsyneen äidin tilitys, joka haluaisi yhden vapaa päivän. Mutta kuitenkaan en osaisi siitä nauttia, jos sen saisin. Koen kuitenkin Ässän olevan niin pieni etten voisi antaa luottavaisin mielin hoitoon. Tunnenko oikeasti koko ajan, että uhraudun? En tunne. Tämä on ollut vaan tunne parina päivänä, joka jo tätä kirjoittaessa katoaa. Kun vain katson Ässää, koiria, teinimonsteria ja jopa tuota miestä, ymmärrän tämän kaiken olevan sen arvoista, enkä koskaan haluaisi mitään muuta. Nuo rakkaat kuitenkin antavat minulle paljon enemmän kuin ottavat. 



Täytyy tähän loppuun myös sanoa, että vaikka tuolla alussa kerroin, että minun vastuulla on yksin Ässä ja koti, niin ei se oikeasti ihan niin ole. Se on ollut vain tämän ihmeellisen marttyyri-äidin tunne. Todellisuudessa mies hoitaa paljon kotona ollessaan Ässää, jolloin itse taas teen tyttöjenjuttuja teinimonsterin kanssa tai ulkoilen rauhassa koirien kanssa. Edelleen teinimonsteri hoitaa omia vastuualueitaan, tosin olen saattanut joinakin päivinä Ässän nukkuessa hoitaa ne, mutta edelleen teinimonsterin kotityöt ovat hänen. Eli tämä koko postaus perustuu parin päivän tunteeseen, jolloin olen "joutunut uhrautumaan" enemmän, enkä ole saanut tehdä niitä asioita joita haluaisin... :)



Terkuin marttyyri-äiti :D

Ei kommentteja

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.