Sisällön tarjoaa Blogger.

Toisenlainen äiti

Viime keskiviikkona tuli tv:stä Toisenlaisten äitien jakso, jossa oli MS-tautia sairastava äiti. Olin odottanut jaksoa kovasti, koska nyt oli tulossa jakso, jonka äitiin pystyn oikeasti samaistumaan. Minusta oli mielenkiintoista kuulla miten toinen kokee MS-taudin ja äitiyden yhdistämisen. Jakso herätti paljon ajatuksia, koska moni kohta osui minuun. Ja kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin, niin erityisesti minua kiinnosti lääkäreiden suhtautuminen MS-äitiin.

Tuossa jaksossa odottava Mari kertoo, ettei voisi ajatellakaan lasten tekoa, jos sairaus olisi periytyvä. Itse en ollut tuota oikeastaan edes miettinyt. Jotenkin olin ajatellut, että niitä tauteja on maailmassa, joillekin tulee joku ja jollekin joku toinen. Koskaan ei voi tietää. Minua voidaan pitää itsekkäänä, koska en ole juurikaan pohtinut sairauden periytyvyyttä. Toisaalta tiedän, että vaikka joku sairaus olisi kuinka periytyvä, niin ei se siltikään tarkoita sitä,  että sen varmasti tulee saamaan.

Se mikä on herättänyt paljon keskustelua minun lähipiirissä sekä muualla on, että kun tiedän minulla olevan tällainen etenevä sairaus, niin miksi teen lapsia. Jotkut ovat pohtineet, voinko niitä lapsia edes itse hoitaa tulevaisuudessa. Niin eihän sitä tiedä. Tällä hetkellä voin. Onhan minulla joitakin oireita, mutta eivät ne juurikaan vaikuta minun arkipäivääni. Enhän minä myöskään voi tietää sitä, että jäänkö minä huomenna auton alle. En halua elää elämäni pohtien mitä kaikkea sitä voikaan käydä, vaan haluan elää tässä ja nyt. Sitten kun jotain tapahtuu, niin mietitään sitten taas miten selvitään. Olen aikasemmin kirjoittanut siitä, mitä ajattelen äitiydestä ja vammaisuudesta, voit lukea niistä täältä.


Mutta minun piti puhua siitä raskaudesta. Minua hieman harmittaa, että tuossa Marin jaksossa ei kuitenkaan paljoa käyty läpi MS-tautia ja raskautta tai vauva-aikaa. Mutta jakso sai minut pohtimaan, että onko kuitenkin MS-taudilla ja lapsettomuudella jotain yhteyksiä. Mari oli joutunut käymään lapsettomuushoidot läpi ja lopulta raskaus saanut alkunsa keinohedelmöityksellä. Me olimme käyneet myös lapsettomuushoidoissa, tosin silloin ei tiedetty minun MS-taudista. Syytä lapsettomuuteen ei löytynyt. Minun kohdalla hoidot lopetettiin MS-taudin vuoksi. Neurologi oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei tässä tilassa kannata lapsia tehdä. Koko ajatus tyrmättiin minun kohdalla. Toki jokainen on yksilö ja lääkärin tulee miettiä hoidot yms. jokaiselle yksilöllisesti, mutta minulle ei annettu lainkaan toivoa koko lapsi-asiaan. Hieman harmittaa tämä eriarvoisuus. Mutta meillä kävi onni onnettomuudessa. Meidän pieni Ässä sai kuitenkin alkunsa yllättäen täysin luomusti. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun meille sanottiin, ettei enää lapsia. Saimme kuin saimme aivan ihanan pienen nyytin ja ilman kovien hoitojen haittavaikutuksia.

Raskaus oli mielettömän ihana yllätys! Teinimosnterin raskausaika oli minulla hankala, varsinkin lopussa. Joten olin osannut varautua hankalaan raskausaikaan. Mutta oli kuitenkin pieni yllätys miten huonosti voin. Minulle kerrottiin, että raskaus useimmiten suojaa MS-taudin pahenemisvaiheilta... Mutta ei minun tapauksessa. Samoin kuin Marilla, tunnottomuus levisi minun kehossa. Ihan kuin olisi ollut painepuvussa. Mukaan tuli voimakas väsymys, L´hermetten oire sekä puristusvoima katosi. Lopulta neurologi sekä naistentautien lääkäri tulivat yhdessä siihen tulokseen, että minulle tiputetaan jättikortisoni. Olin silloin jo yli raskauden puoli välin. Tuo pulssi huoletti, mutta tulin itsekin siihen tulokeen etten jaksa loppuraskautta jos mitään ei tehdä.


Pulssi vei kuin veikin kaikki oireet. Ja raskaus eteni normaalisti. Puhuimme synnytyslääkärin kanssa sektion mahdollisuudesta. Sovimme, että jos raskaus ei ala spontaanisti tiettyyn päivään mennessä, niin tehdään sektio. Minulla alkoi supistukset viikolla 35. Silloin jäin pois töistä. Mutta enhän minä osannut kotonakaan levätä. Vaikka lääkärit kuinka kehotti, niin pitihän minun kuitenkin käyttää koiria ulkona ja siivota... Lopulta minulla alkoi jatkuvat kovat supistukset viikolla 37+3. Minut otettiin sairaalaan. Supistukset jatkuivat koko vuorokauden. 37+4 olin niin väsynyt, että lääkäri tuli ehdottaa sektiota. Suostuin.

Sektio aloitettiin tiistai päivänä klo 11.40. Sektio tehtiin kiireellisenä, joten isimies tuli mukaan... Minut valmisteltiin ja laitettiin spinaalipuudute. Tästä oli konsultoitu neurologian ylilääkäriä, joka totesi sen olevan paras vaihtoehto ja turvallisin. Kaikki sujui hyvin. Puudute levisi kaulaan saakka. Lääkäri teki vatsaan ensimmäisen viillon. Aloin tuntemaan kamalaa kipua häpyluulla. Puudutetta lisättiin. Minusta tuntui, että joku painaa keuhkoja. Kylmä hiki alkoi valua ja tunsin kuinka paniikki valtaa. Minua rauhoiteltiin ja sektiota yritettiin jatkaa. Mutta kun viiltoa yritettiin jatkaa tajusin tuntevani kaikki. Sitten kaikki pimeni. Isimies poistettiin salista ja minut nukutettiin. Ässä syntyi hätäsektiolla tiistaina klo 12.05.


Sairaalassa toivuimme koettelemuksesta viikon. Kuntoutuminen lähti sujumaan hyvin, jos alkuvaikeuksia ei lasketa. Haava parani kahdessa viikossa. Ja kun isimies palasi töihin, pärjäsin hyvin vauvan kanssa kahdestaan. Olin kuullut mahdollisesta pahenemisvaiheesta muutaman kuukauden päästä synnytyksestä. Onneksi en sitä ehtinyt miettii tai stressaa. Jotain pieniä oireita on ollut. Pieni pahenemisvaihe oli, mutta se meni ohi. Käsissä on pistelyä ja puutuneisuus tulee ja menee. Fatiikkia on silloin tällöin. Mutta niiden kanssa elää.

Nyt Ässä on kohta vuoden ja minulle on noussut mieletön vauvakuume. Vaikka raskaus ei ollut helppo, eikä myöskään Ässän syntymä, niin silti olisin valmis siihen ryhtymään uudelleen. Olen kuitenkin selvinnyt hengissä ja ehjin nahoin. Kaikki kokemus on ollut vaivan arvoista!


MäSäMutsi

7 kommenttia

  1. Mä justiinsa katsoin kyseisen jakson nauhalta, ja tulit mieleeni. Nyt vielä tämä postaus osui silmään Facebookin uutisvirrassa (bloggerin lukulistalta blogi on kadonnut kokonaan, johtuukohan Onniblogeihin muuttamisesta?)

    Musta ei ole mitenkään itsekästä haluta lapsia. Tarve rakastaa ja hoivata on varmasti luontainen. Kun ympärillä on muu perhe ja jonkinlaista tukiverkostoa, niin kyllä sitä varmasti pärjää itselle vähän vaikeampinakin hetkinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että bloggeri sekoilee välillä ihan muutenkin. :)

      MS-tautihan ei nyt automaattisesti tee invalidia. Jotkuthan elää täysin normaalia elämää ilman oireita koko loppu elämän. Toisille taas tulee niitä pahiksia enemmän. Toisilla menee liikuntakyky, toisilla taas ei. Täähän on arpapeliä. Niinku koko elämä. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka olisikin täysin terve mitä tuleman pitää.

      Poista
  2. Onniblogien syötteeseen pitää bloggerissa lisätä /feed
    Sitten näkyy päivitykset.
    t. Aya

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi, olenkin seurannut näitä mielenkiinnolla jo jonkin aikaa :)
    MS-tautia kantavia ihmisiä ja heidän oireitaan, taudinkuviaan on niin monenlaisia,
    että kunnioitan jokaisen päätöksiä ja valintoja, olivat ne lähes mitä tahansa,
    sillä kukaan ei tiedä millaisissa kengissä meistä kukakin täällä tallustaa.
    2 ensimmäistä lastani saadessani, minulla ei vielä ollut tätä diagnoosia ja vasta Väinön kohdalla oli. Minun järisyttävä tarpeeni tulla vielä äidiksi ylitti jossain vaiheessa jopa kaiken järjellisen ajattelun muiden tosiasioiden kanssa, koska kamppailu oli niin valtaisa ja menetykset niin suuria, surusta puhumattakaan.
    Yksi ihminen joskus kamppailuni keskellä päivitteli, että miksi haluan vielä lapsia, kun ne kuitenkin saavat tämän taudin riesakseen. Olin tyrmistynyt.
    Aloin ottaa selvää perinnöllisyydestä ja riskeistä, helpotuin siitä ettei tämä ole kuitenkaan suoraan perinnöllinen, vaikka alttius sairastumiseen onkin hieman suurempi.
    Jaksossa sanoinkin, etten tekisi "enempää" lapsia, jos tietäisin tämän taudin siirtyvän suoraan lapsilleni, eihän kukaan sellaista halua.
    Elämässä voi tosiaan sattua eteen mitä tahansa, joten tulevaisuuden murehtiminen koko ajan on älytöntä, mekin mennään ihan päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.
    Sitten kun pahiksia tulee, ne käsitellään tilanteen mukaan sen vaatimalla tavalla.
    Ja uskon, että jos luomusti raskautuminen meidän kohdalla olisi mahdollista, ehkä lapsilukumme ei olisikaan tässä ;)
    Olen juuri Mäsäläisiltä saanut paljon noottia siitä, että lapsettomuudesta "jauhettiin" liikaa ja MS jäikin vähemmälle. Olen heille yrittänyt kertoa, kuinka tämä tarina oli tosiaan meistä ja meidän elämästä, jossa sekundäärinen lapsettomuus ja sen läpikäyminen kosketti meidän perhettä vähintään yhtä paljon, kuin sairauteni. Ja se, ettei jaksossa käyty vauva-aikaa enempää läpi, harmitti minuakin, sillä Mäsä alkoi oireilemaan 3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja oli tehdä minut hulluksi.
    Aikataulut eivät kuitenkaan antaneet periksi ja "dead line" kävi päälle jo Väinön ollessa vasta 2vkon ikäinen.
    Kiitos blogistasi, se on todella hyvä! Tsemppiä kovasti jatkoon ja toivotaan harvempia vierailuja elämänkumppaniltamme Mäsältä ;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.