Sisällön tarjoaa Blogger.

Voiko lapsen kanssa harrastaa?

Niin, voiko pienen lapsen kanssa harrastaa yhdessä jotain? Sitä moni miettii, kun kokee ettei aikaa ole tarpeeksi. Moni äiti varmasti ajattelee, ettei ole aikaa omille harrastuksille, kun pyörittää vauva/pikku lapsi arkea. Tämä riippuu myös äidistä. Kuntosaleilla on usein lapsiparkit, jonne voi jättää oman lapsen treenin ajaksi. Tai äiti lähtee harrastuksiin, kun toinen vanhempi hoitaa lasta kotona. Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole. Kaikilla kuntosaleilla ei ole lapsiparkkia ja kaikilla lapsilla ei ole sitä toista vanhempaa.

Kun Teinimonsteri oli pieni, olin kova salilla kävijä. Kävin keskimäärin 4 kertaa viikossa salilla. Teinimonsterin päivät venyivät pitkiksi, kun ensin oltiin hoidossa 9 tuntia, jonka jälkeen kuntosalin lapsiparkkiin kahtena iltana viikossa 1,5 tunniksi. Viikonloppuisin Isimien hoiti Teinimonsteria, kun äiti kävi treenaamassa. Jälkeen päin ajateltuna tämä oli todella rankkaa aikaa. Niin lapselle kuin äidillekin. Yhteinen aika jäi arkena vähäiseksi ja sekin oli tilanteesta toiseen siirtymistä. Parisuhde oli nopea lapsen kuulumiskierros.

Ässän syntymän jälkeen, olen tullut siihen tulokseen ettei tämä treenaaminen ole enää mahdollista. Teinimonsteria saan kuskata 4 päivänä viikossa harrastuksiin. Lisäksi on kotityöt, omat työt ja ihan vaan oma-aika. Ja kai minun pitäisi myös viettää aikaa tuon isimiehenkin kanssa... Eli aikaa ei oikeasti käytännössä ole. Toki pyrin edelleen käymään salilla pari kertaa viikossa ja siihen hyötyliikunta päälle, jotta kunto pysyy edes jollakin tasolla.

Eli kysymys kuuluukin, onko harrastusta jossa voit olla yhdessä lapsen kanssa? Kyllä on! Teatteri on ihan täydellinen harrastus. Meillä teatteritoiminnassa on mukana myös Teinimonsteri. Meidät on Teinimonsterin kanssa nähty yhdessä lavalla muutamana vuonna. Tänä vuonna taas oli Ässän vuoro.

Toki esityksiin valmistautuminen on rankkaa. Treenejä on useana iltana viikossa. Lisäksi pitää huolehtia lavasteista ja puvustuksesta. Valot ja muu tekniikka myös. Eli teatteri ei ole vaan hauskan pitoa ja se parin tunnin esitys. Siihen kuuluu paljon muutakin. Vaikka se teatterin tekeminen on rankkaa, niin se on kuitenkin myös yhdessä oloa. Teatteriporukasta tulee perhe. Se on iso yhteisö. Teatterissa nauretaan, itketään, iloitaan, huudetaan ja suututaan yhdessä.

Ässän mukana oloa teatterissa ja varsinkin esityksissä on kyseenalaistettu. Onko teatteri lapsen paikka? Päivistä tulee pitkiä. Miten ruoka ja päiväunet? Lapsi tarvitsee rytmin elämään. Minä ehkä kysyisinkin ennemmin, miksi teatteri ei olisi lapsen paikka? Siellä on ystävät ja läheiset. Siellä on monta syliä pitämässä ja rakastamassa. Entäs se rytmi? Toki se rytmi pysyy myös teatterissa yllä. Meillä on taukotila ja pukuhuoneet. Meillä on aina ruokaa tarjolla ja lapsilla mahdollisuus nukkua.

Pukuhuoneessa esityksen jälkeen
Kunpi on oikeastaan parempi: sali äiti, joka vie lapsen lapsiparkkiin treenin ajaksi vai äiti, joka pitää lapsen mukana, tehden lapsen kanssa yhdessä? 

En sano, että saliäiti olisi huono äiti. Itsekin olen ollut sellainen ja ihan hyvähän tuosta Teinimonsterista on tullut. Edelleenkin käyn salilla, mutta huomattavasti vähemmän. Nyt kun harrastan lapsien kanssa yhdessä, niin teen jotain sellaista mistä myös itse nautin. Toiset äidit tykkää askarella ja toiset taas istua leikkipuistossa. Minä pidän teatterin tekemisestä. Ja mikä parasta siellä on myös kaikki rakkaimmat ihmiset.

Teatterissa on myös lapselle paljon hyvää. Se opettaa erilaisia tunteita, tulkitsemaan toista, mukautumaan tilanteisiin ja mikä tärkeintä näyttämään tunteet. Teatteri myös opettaa suvaitsevaisuutta, uusia lähestymistapoja sekä toisen kuuntelemista ja arvostamista. Se myös näyttää sen ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Todellisuus voi olla ihan eri.

Näyttämöllä sinä voit olla kuka vaan!
Ässän debyytti esiintyminen vuoden ikäisenä.

Mitä sinä harrastat lapsen kanssa?

MäSäMutsi

1 kommentti

  1. Kiva kuulla että teillä on sielä noin kivoja projekteja :)
    Mä "harrastan" lasten kanssa kaikkea kivaa kuten leipomista, lenkkeilyä, kesäisin retkeilyä, talvisin pulkkamäkeä, luistelua yms :) Arkista yhdessä tekemistä.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.