Sisällön tarjoaa Blogger.

5 vinkkiä onnistuneeseen äitienpäivään

1. Älä stressaa


Älä stressaa on varmasti tärkein vinkki äitienpäivään. Itse olen sen vasta vuosi sitten sisäistänyt. Aikaisemmin stressasin äitienpäivää, ihan tiedostamatta. En siis edes huomannut miten stressaantunut olin kyseisen päivän vuoksi. Miten se sitten näkyi? No, minä siivosin aina oman kodin lattiasta kattoon, järjestin jopa kaapit. Kaiken piti olla tiptop. Lisäksi suunnittelin  päivän kulun, tein ruuat, leivoin ja hommasin lahjat mummoille. Eli siis tein käytännössä kaiken itse. Sitten kiukuttelin, kun kukaan ei auttanut. Ei kai nyt kukaan auta, jos en edes  pyydä enkä anna siihen mahdollisuutta. Stressasin myös sitä, että ettei päivä ole onnistunut. OIKEESTI! Ihan järjetöntä, kauhea työ yhden päivän vuoksi. Ei ne pölöpallot ja sotkuiset kaapit haittaa mitään. Ja jos nyt on pakko siivota, niin kannattaa jaksottaa siivous useammalle päivälle ja delegoida.

Kuva: yhteishyvä www-sivuilta

2. Unohda aikataulutetut vierailut


Me olemme 12 vuotta juosseet kylästä toiseen aina äitienpäivänä. Viime vuonna olimme ensimmäisen kerran kotona keskenään, koska olimme Teinimonsterin kanssa kipeänä. Silloin minulle valkeni miten stressaantuneita ja kiireisiä olemme aikaisempina vuosina olleet. Viime vuonna päätimme, ettei enää koskaan sitä älytöntä kylärallia. Niitä muita äitejä voidaan muistaa myös muina päivinä, eikä vain ja ainoastaan äitienpäivänä. Kyläreissuja voidaan pitkin toukokuuta, eikä aikatauluttaa kaikkia yhteen päivään.

Kuva: pspuisto www-sivuilta

3. Äitienpäivälahjoista vihjailu


Äitienpäivälahjat... Minun mieheni on aivan toivotan lahjojen ostaja. Milloin olen saanut jonkin talouskoneen, milloin digiboksin ja milloin liian isot alusvaatteet lahjaksi. Mieheni ei ole onnistunut ostamaan minulle mieleistä lahjaa ilman apuja. Nykyään hänen on helppo ostaa minulle lahja, sen kuin kysyy Teinimonsterilta mitä aidille pitäisi ostaa. Teinimonsteri tietää aina mitä toivon tai haluaisin. Ennen kuin Teinimonsterista tuli Isimiehen lahjavelho, vihjailin jo pitkin kevättä mitä kaikkea haluaisin. Saatoin kertoa kuinka hartiat ovat jumissa taikka jutella uutuus tuoksusta kempparissa. Varmat lahjat Isimies on nyt keksinyt: hajuvesi, lahjakortti kampaamoon/kasvohoitoon/hierontaan tai  liput teatteriin/keikalle.

Kuva: MTV www-sivuilta

4. Älä odota ihanne äitienpäivää


Kuinka moni äiti on joskus sortunut odottamaan sitä television ihanne äitienpäivää? Heräät siihen, että sinulle tuodaan tarjottimella aamiainen, lauletaan ja annetaan lahjoja. Sitten löhötään ydessä perhepedissä ja juhlitaan äitiä. Päivällä käydään ulkoilemassa tai piknikillä. Illalla laittaudutaan kauniiksi ja lähdetään ravintolaan syömään, jossa odottaa neljän ruokalajin illallinen ohjelmineen. Sellaista siis tv:ssä. 

Todellisuudessa, sinä olet herännyt ennen muita ja yrität vitkutella nousemista, kunnes huomaat pissahädän olevan niin kova, että on noustava. Teet itse aamiaisen ja samalla tarjoilet muille. Yrität livahtaa takaisin sänkyyn, mutta sen on vallannut koirat. Päätät lähteä lasten kanssa ulos. Kiukuttelua ja kiroilua, kun vaatteet pitää laittaa päällä. Ulkona alkaa sataa kaatamalla, joten ei kun takaisin sisälle. Sitten lähdetään juoksemaan mummoilla  kylässä ja aina kukkakaupan kautta. Kukaan ei muista, että myös sinä olet äiti. Kun viimein päästään takaisin kotiin, olet niin poikki, että kaadut sänkyyn ja vain huomataksesi, että lapsilla olisi taas nälkä eikä kukaan ole lenkittänyt koiria. 

Eli ei kannata odottaa sitä tv:n luomaa mielikuvaa äitienpäivästä. Todellisuus voi lyödä kasvoille muuten todella kovaa. Näin siis kävi minulle 13 vuotta sitten, kun en vielä tiennyt mistään mitään. Nykyään en odota mitään. Odotan vain, että saan olla perheeni kanssa ja viettää yhdessä laatuaikaa, ilman odotuksia. Koska minulla on kuitenkin kaikista huolimatta paras ihana oma perhe.

Kuva: Rantapallo www-sivuilta

5. Muista nauttia päivästä


Tämä on tärkeää! Päivästä pitää muistaa nauttia. Nauttia kaikista pienistä asioista. Hymystä, äiti-sanasta, halauksista ja läheisyydestä. Oikeasti äitienpäivä on joka päivä, mutta yhtenä päivänä vuodessa voit unohtaa pingottamisen ja sulkea silmät, jos hampaita ei haluta pestä tai maito kaatuu pöydälle. Rentoudu ja nauti. Ei ne hampaat tipu, jos ne jää kerran pesemättä eikä se pöytäkään mene pilalle, jos sitä ei kuivata nanosenkunnissa. Pysähdy ja mieti miten onnekas olet, että saat olla äiti. Maailman paras äiti.



Ja se tulee mun syliin
Ja sen varpaat on ihan kuumat
Ja sormet ihan tahmeat,
Kun se rutistaa, rutistaa mua lujaa.
Ja se söpöttää kaulan juuren
Pienen pieniä sanoja:
”Äiti, mun oma äiti. Äiti, mun paras äiti”
Tiina Piiroinen


<3 MäSäMutsi

2 kommenttia

  1. heh nelonen :D itsehän tein vauvan jalanjälki-tyynyliinan miehelle ja kortiksi kehystin kuvan minusta ja vauvasta, olihan se hänen ensimmäinen isänpäivä. aamupalankin vein sänkyyn. Minun ensimmäinen äitienpäivä ja öööö. En saanut mitään. En siis odota yhtään mitään mikä on aika harmillista. Omalle äidille ja anopille hankittiin lahjat yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Minun mieheni selitti minulle, että enhän minä ole hänen äitinsä, niin ei se hänen tehtävä ole minulla järjestää mitään. Niin joo, ei se anoppi ole myöskään minun äitini, silti olen hänelle lahjaa ostamassa ja menossa mukaan äitienpäiväkahville :D

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.