Sisällön tarjoaa Blogger.

Kun äiti ja lapsi turhautuivat toisiinsa

Tiedättekö sen tunteen, kun yksinkertaisesti ei ole mitään järkevää tekemistä? Ei oikeasti yhtään mitään. Ja lapsikin huomaa, että äidin viihdekeskus on nyt tyhjä. Päivä muuttuu saman tien vuoden pituiseksi. Ja päivän odotetuin kohokohta on ne päiväunet. Nekään ei tietenkään sellaisena päivänä onnistu. Tai ovat aivan liian lyhyet, joten lisää kiukuttelua on vaan tiedossa.


Tiedättekö sen päivän, joka alkaa jo valmiiksi kiukuttelulla. Aamupuuro ei maistu, lusikka on väärä, ei saa syöttää, pitää syöttää, maito kaatuu... ja tässä on vasta aamiainen. Meno senkun jatkuu... Haluaa katsoa telkkaria, haluaa olla sylissä, haluaa rakentaa legoilla, äitin pitää auttaa, äiti ei saa auttaa, haluaa leikkiä koirien kanssa, mutta suuttuu kun koiria ei saakaan kiusata tai niillä ei saa ratsastaa. Ulos ei voi mennä kun sataa kaatamalla. 



Tiedättekö sen päivän, kun tuntuu että ne seinät oikeasti kaatuu päälle? Se on se päivä, kun mikään ei oikeasti onnistu. Kaikki mitä yrittää tehdä tuntuu menevän enemmän tai vähemmän pieleen. Ruoka palaa pohjaan ja sormet jää oven väliin. Kiukutteleva ja uhmakas 1,5v. myös huomaa ja tajuaa sen. Silloin on tämän taaperon tilaisuus panna oikein parastaan kiukuttelussa ja vaatimuksissaan. Kiukuttelu löytää uuden ulottuvuuden ja huuto nousee niin kovaksi, että tärykalvot vapisevat pelosta.



Tämä on se päivä, kun äiti haluaisi hautua sänkyyn piiloon, mutta ei voi. Se ei ole mahdollista, koska taapero vaatii kuitenkin ne rutiinit. Pitää syöttää, vaihtaa vaippaa ja leikkiä. Mutta mikään ei onnistu, kun äiti ja lapsi ovat turhautuneita toisiinsa. Se on se päivä, joka päättyy itkuun. Sitä päivää ei tule ikävä. Sitä vaan laskee, koska se päivä on ohi ja pääsee nukkumaan.



Meillä oli nyt tällainen viikonloppu. Tämä viikonloppu vei minusta mehut ihan kokonaan. Tämä viikonloppu oli täynnä minun tekemiäni virheitä ja turhia yrityksiä viihdyttää vaativaa taaperoa. Tänä viikonloppuna turhauduin täysin. Turhauduin itseeni, lapseen ja äitinä olemiseen. Samalla myös tajusin missä tein virheen. Tätä virhettä en enää halua toistaa, koska en tiedä mitään kamalampaa tunnetta kuin turhautuminen lapseen. Ja sekin on vain omaa syytä. Lapsi vain reagoi minun toimintaani.



Nyt tiedän, että meille ei sovi missään nimessä kaksi peräkkäistä sisällä vietettyä päivää. Meidän pitää keksiä tekemistä. Meidän pitää lähteä näiden seinien ulkopuolelle vaikka mikä olisi. Nähdä muita ihmisiä, käydä edes jossakin. Tai jos mihinkään ei pääse lähtemään, niin täytyy kutsua meille vieraita. Kaksi päivää kaksin neljän seinän sisällä taaperon kanssa ei missään tapauksessa ole hyvä idea. Ei ainakaan meidän temperamentille. 



Miksi sitten olimme kaksin kotona? No, Teinimonsteri oli yökyläilemässä kaverilla ja Isimies matkoilla. Minulla taas allergia niin pahana, etten mihinkään jaksanut lähteä. Onneksi tämä siis oli täysin poikkeus viikonloppu! Ja onneksi tämä viikonloppu on kohta ohi ja huomenna on taas maanantai ja palaamme arkeen. Allergialääkkeet alkavat puremaan eikä pää ole enää täynnä räkää. Taidamme jo tänään illalla päästä hieman ulkoilemaan. Jos vaikka mennää illalla ajoissa nukkumaan.





Oletko koskaan turhautunut lapseesi? Vai onko se lapseen turhautuminen oikeasti vain turhautumista itseensä? 


4 kommenttia

  1. Samaistun! Meillä kans ärsyttävä viikonloppu kaksin 1v3kk kanssa isin ollessa reissussa. Lauantain vielä sain kulumaan hyvällä mielellä mutta tää aamu alko kiukuttelulla ja selkäranka katkes kun päiväunille laittaessa tajusin et arkiviikko alkaa huomenna ja taas oon vaa päivät pojan kanssa kaksin. (Siis vaikka meillä on ohjelmaa joka päivälle, mutta viimeset tunnit ennen iskä töistä tuloa on niiiiiiin puuduttavat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kitutunnit on ihan hirveitä! Varsinkin jos koko päivänä ei ole ollut aikuista juttuseuraa. Tsemppiä arkeen.

      Poista
  2. Tuttua!Pihalla kaikki on aina paremmin :) myös tällä äidillä väsymys, kiukku ja ressi katoaa kun sulkee kotioven perässä, ja taapero nauttii kun saa tutkia ja ihmetellä kukkia ja autoja. harmi vaan että joskus on niitä päiviä kun siitä ovesta ei vaan voi lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on jännä miten noi lapset muuttuu ulkona. Sisällä saatetaan kiukutella ja marista, mutta ulkona nauretaan ja ollaan niin iloisia. Toivotaan paljon ulkoilusäitä!

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.