Sisällön tarjoaa Blogger.

DIY: helpot ruokalaput lapselle

Minä rakastan käsitöiden tekemistä. Minulla onkin usein suunnitteilla useita projekteja. Tällä hetkellä suunnittelen tekeväni itselle tunikoita, kunhan saan piirrettyä kaavat sellaiseen tunikaan, joka istuu minulle. Lisäksi suunnittelen kuviovillasukkia ja sekä Ässälle talveksi villahaalaria.  Työn alla minulla on tällä hetkellä kolme projektia, mikä on todella vähän. 

Viimeisin projekti minkä sain juuri päätökseen on pitkään työn alla olleet ruokalaput. Syy miksi näiden tekemiseen meni aikaa, johtuu täysin omasta hajamielisyydestä. Tarvikkeiden ostamiseen meni kohtuuttomasti aikaa. Kun olin kankaat saanut ostettua, puuttui vinonauha. Sitten ei ollut oikean väristä lankaa. Tarranauha liian vähän. Mutta pääasia on, että ne on nyt tehty. Mitäs mieltä olette?


Ruokalaput


TARVIKKEET:

Eco-PUL kosteussulkukangasta
vinonauhaa
tarranauhaa
lankaa
sakset
nuppineuloja
ompelukone


Pul-kankaat tilasin Tuttimaakarilta, jossa myydään kangasta vaippapaloina. Yhdestä vaippapalasta tulee kaksi ruokalappua. Kaavat piirtelin äitiyspakkauksesta tulleesta ruokalapusta. Sen verran muuttelin kaavaa, että tein ruokalapusta hieman pidemmän, jolloin lapun saa lautasen alle, näin vältytään ylimääräiseltä sotkulta ruokatilanteissa. Lisäsin myös ruokalappuun vinonauhasta tehdyn renksun, josta lapun saa kivasti roikkumaan. Neljän ruokalapun tekemiseen minulla meni rahaa n. 16€, eli melko edulliseksi tulivat. 

Ruokalappujen teossa hieman oikaisin tapani mukaan. En jaksanut ommella vinonauhaa molemmin puolin, enkä myöskään silittää taitosta. Nuppineuloja tuli myös säästeltyä. En tiedä säästinkö lainkaan aikaa tällä oikomisella, sillä sain purkaa muutamaan otteeseen, kun huomasin kankaan karanneen vinonauhan välistä. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Ja se on kai se pääasia, vai mitä?





4 kommenttia

  1. Onpa kivoja ja varsin nopea tehdä! Mäkin tykkään tehdä käsitöitä, mutta olen kuitenkin laiska aloittamaan. Tuntuu, ettei aika riitä. Ja kun tekee niin harvoin, niin pitää sitten miettiä yksinkertaisetkin asiat pidemmän kautta. Kyllä mä aina välillä innostun. Jään odottamaan seuraavaa mahtavaa ompeluideaa ;)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.