Sisällön tarjoaa Blogger.

Kun mummola muuttui velvollisuudeksi



Kesä tulee taas kovaa vauhtia ja koulujen kesälomat alkoivat viikonloppuna. Muistan omat nuoruuden kesälomat, kuinka niitä odotin. Parasta kesälomassa oli, että pääsin moneksi viikoksi mummin luokse maalle. Tämä järjestely oli tarpeellinen, koska isälläni ei ollut mahdollisuutta olla minun kanssa koko kesää ja yksin jättäminen pitkäksi aikaa ei olisi ollut järkevää. Isäni työpäivät saattoivat venyä 12-15 tuntisiksi, joten ei tuollainen eka- tai tokaluokkalainen saa sellaisia aikoja yksin kulumaan. Ruokailuista puhumattakaan.  


Minä olen vielä niitä onnekkaita, joilla on kaksi rakastavaa mummia ja pappaa. Kummatkin isovanhemmat hoitivat minua mielellään. Toisille olin ainut lapsenlapsi ja toisille ensimmäinen. Minä en koskaan ollut päiväkodissa vaan minua hoiti isovanhemmat esikouluikään saakka. Meillä oli sellainen järjestely, että Helsingissä (naapurissa) asuvat isovanhemmat hoitivat minua koulujen lukuvuoden ja toiset taas hiihtoloman ja osan kesälomasta, eli aina kun isä oli töissä.  



Pienenä minä olin ihan papan tyttö. Pappa oli minun suuri idoli. Papan kanssa käytiin aina kalassa, uimassa, metsäretkillä ja SUURISSA seikkailuissa. Pappa oli ihan paras tarinan kertoja, tarinat olivat aina täynnä jännitystä. Mummi tuli hyvänä kakkosena. Mummi laittoi parasta ruokaa ja otti syliin ja lohdutti. Mummi osasi parantaa kaikki pipit, teininä myös sydämen särkymiset. Minä rakastan yli kaiken minun isovanhempia, ilman heitä minä en olisi minä. Ilman heitä minun elämästäni puuttuisi iso pala, sillä pienenä he olivat minun kaikkeni. No, isäni jälkeen, olihan isä minun elämäni tärkein ihminen... Isovanhemmat opettivat minulle elämän tärkeinpiä asioita ja rakastivat minua pyyteettömästi. 


Silloin joskus nuorena en tajunnut miten onnekas minä olin. Mutta nyt minä ymmärrän sen, koska minun lapsillani ei ole sellaisia isovanhempia kuin minulla oli. Joskus nuorena luulin naivisti, että kaikilla on samanlaiset isovanhemmat kuin minulla. Siihen aikaan niin olikin usealla, mutta nykyään isoäitiys ei olekaan itsestään selvää. Isoäideillä saattaa olla oma elämä, johon lapsenlapset eivät mahdukaan samalla tavalla kuin minun nuoruudessa. Nykyään isovanhemmat ovat edelleen tiiviisti työelämässä, eikä sen vuoksi ole aikaa. Ja eläkkeellä olevat isovanhemmat taas harrastaa, matkustelee ja toteuttaa itseään. Nykyään useammat isovanhemmat ajattelevat, että eläkkeellä heillä on viimein aikaa itselleen. Hehän ovat jo lapsensa kasvatteneet ja työurakin on viimein saatu päätökseen. Eikä siinä mitään väärää ole, ne on niitä jokaisen omia valintoja.

Minun isäni halusi kovasti olla pappa, mutta oman yrityksen pyörittäminen vei paljon aikaa eikä hän voinut olla Teinimonsterin kanssa niin paljon kuin olisi halunnut. Ässää hän ei koskaan ehtinyt näkemään... Isäni aina haaveili siitä, kuinka hän istuisi lastenlasten kanssa mökin laiturilla narraamassa kaloja ja pelaamassa kuistilla yömyöhään korttia. Hän olisi halunnut olla samanlainen kuin oma isänsä, minun pappa. Mutta kohtalo kuitenkin päätti toisin. Haaveet jäi haaveiksi. Monia ihania muistoja kuitenkin jäi.



Teinimonsterilla ja Ässällä on toiset isovanhemmat, he asuvat lähellä ja kumpikin olisi eläkkeellä. Kuitenkaan kumpikaan ei ole heidän luona juurikaan käyneet. Isovanhemmilla ei ole koskaan tuntunut olevan heille aikaa. On lomamatkoja, kesämökkiä, harrastuksia ja remonttia. Aina on huono aika. On vieraita tulossa kylään tai sitten ollaan kipeänä. Ja kun sitten viimein saa sovittua sen yhden päivän vuodesta, jolloin olisi aikaa lapsenlapsille, niin se lapsihan vierastaa. Sitä ei enää osata ollakaan. Kuulemme kuinka on niin vaikeata, kun lapsi kiukuttelee ja kuinka ollaan pettyneitä siihen ettei lapsi haluaakaan tulla syliin. 

Vuosien kuluessa tilanne muuttuu sellaiseksi, ettei lapsi enää halua mennä mummolaan. Sitten sitä ihmetellään suureen ääneen, miksi ei haluta tulla mummulle kylään? Teinimonsteri ihmetteli, miksi ihmeessä hän edes menisi, vieras ihminen. Näinhän se on. Jos sen niin kutsutun mummin näkee jouluna ja äitienpäivänä, niin ei sitä kovin tuttu voi olla. Ymmärrän hyvin, jos Teinimonsteri kokee, ettei halua lähteä mummille kylään jos ei koko perhe lähde mukaan. 

Kun Teinimonsteri sai puhelimen mennessään kouluun, ajattelimme nyt voisi isovanhemmat helposti lähestyä Teinimonsteria. Puhelin on nyt ollut 8 vuotta, eikä ole isovanhemmat soittaneet kuin synttärinä ja jouluna. Toki onhan ihmiset erilaisia. Toiset ovat sosiaalisempia kuin toiset. Toiset osaa jutella puhelimessa toiset eivät. Ja vaikka ollaan sukulaisia, niin eihän se tarkoita että pitää toisista pitää ja olla yhteyksissä. Ikävää kuitenkin katsoa kuinka lapset kärsii. 

Meille mummola on muuttunut velvollisuudeksi. Mummolassa on pakko käydä; jouluna ja äitienpäivänä. Ja silloinkin yritetään keksiä jokin ratkaisu, jolla vältytään siltä kiusalliselta kolmi-tuntiselta vierailulta. Kahtena vuonna ollaan onnistuttu välttämään, tämä pakollinen kankea vierailu. Ollaan oltu sairaina. Väitän, etteivät ne isovanhemmatkaan näistä vierailuista nauti. Tänä vuonna ei tullut kutsua äitienpäivän kakkukahville. Luulen, että isovanhemmat pitävät lapsenlapsien tapaamisia yhtälailla velvollisuutena, kuin me pakollisia joulu- ja äitienpäivävierailuja. Muuten he varmasti pyytäisivät heitä useammin vierailulle, eikä keksisi niin paljon tekosyitä olla ottamatta heitä kylään. 


Yhden toiveen jos saisin esittää, niin toivoisin lapsilleni ihanaa ja lämpöistä mummolaa, joka minulla oli. Olen todella suruissani, ettei lapsillani ole ympärillään isovanhempia hössöttömässä ja varottelemassa maailman vaaroista. Tai kertomassa tarinoita nuotiollla. Tai hemmottelemassa pilalle vanhempien selän takana. Rakastavat isovanhemmat ovat kultaakin arvokkaammat. Jos sinulla on isovanhemmat, arvosta sitä. Vaikka ne osaakin olla välillä ärsyttäviä, etkä olisi heidän kanssaan aina samaa mieltä. Mieti millaista se on, jos heitä ei olisikaan? Miten tärkeä ihmissuhde jäisi puuttumaan lapselta. 


10 kommenttia

  1. Nykyään ei tosiaan oo enää niin yksiselitteisiä nää lapsi-isovanhempi-suhteet.
    Kyllä kiitollinen saa olla omista ja lapsien isovanhemmista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen mummottomuus taitaa olla sitä nykyaikaa. Elämä muuttuu... :)

      Poista
  2. <3

    Muistan kanssa kuinka paljon odotin pienenä kesälomaa että pääsi isovanhempien kanssa mökille! Se oli kesän A ja O! Mutta tuntuu kieltämättä että kaikki on toisin nykyään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kesään kuuluu isovanhemmat ehdottomasti! Se on ihan parasta. Ikävää, että ajat ovat muuttuneet ja kaikesta tullut jotenkin hankalampaa...

      Poista
  3. Tuntuu niin hullulta kuulla näitä juttuja, että joillekin lapsenlapset ovat jo ajatuksentasolla taakka. Heiltä se on enemmän pois kuin lapsilta, ajattelen. Onneksi teidän lapsilla on muuten kaikki hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Lapset ei tietenkään osaa kaivata sitä, mistä heillä ei ole tietoa. Ei ennen kuin menee kouluun. Silloin enemmän keskustellaan siitä miten jotkut viettää mummolla vapaa-aikaa, varsinkin jos kaverilla on se ihana pullan tuoksuinen mummo. Tai se kaveri, jonka ei tarvitse koulusta mennä tyhjään kotiin. Meillä tyhjä koti korvattiin koiralla ja lyhennetyllä työajalla, mutta ei sekään paikkaa mummon jättämää aukkoa.

      Poista
    2. Meillä on kumpaankin mummolaan 400 kilometriä, joten ei meilläkään arjessa ole ketään. Lomilla sitten kylläkin, mistä olen kiitollinen.

      Poista
  4. Meillä isovanhemmat asuvat Savossa liki 500 kilometrin päässä. Välimatkasta on tuntunut tulleen yllättävän suuri este yhteiselle ajalla lapsen lapsen kanssa. Intoa tuntuisi kuitenkin sinällään olevan. Kuitenkin yhteinen aika menee aina pääosin tutustuessa ja harmitellessa, "kun niin harvoin nähdään, niin ollaan vieraita". Elättelen toiveita, että asia helpponee, kun tyttö kasvaa. Ensimerkkejä on ollut ilmassa nyt tytön täytettyä vuoden. Vanhempani hoitivat tyttöä ensimmäistä kertaa illan kaksin viikko sitten ollessani siellä käymässä ja miehen äiti on lupautunut hoitamaan P:tä parin viikon päästä. Lupaavalta vaikuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että se välimatka helpottuu, kun ikää tulee. Ja ainahan on lomat yms. Toki myös asenteet vaikuttaa, antaako sen välimatkan kuinka paljon haitata. Myöhemmin tulee puhelimet, Skype yms. Joten jos halua ja intoa riittää, niin yhteyden saa helposti :)

      Poista
  5. Oi :( meilläkin mummo ja pappa olivat monesti koulun jälkeen kuskaamassa harrastuksiin tai toivat meille ruoan valmiiksi ym. arjen apua ja kesällä käytiin mummon ja papan kanssa mökillä. Isoäiti ja isoisä asuvat taas neljän tunnin ajomatkan päässä, siellä oltiin sitten viikko jos toinenkin kesällä ja jouluna. Ja isoäitin ja isoisän ja isin sisarusten ansiosta meillä on nyt serkusten kanssa tiivis porukka, koska kaikki oltiin kesäisin yhdessä, vuokrattiin vanha kesäsiirtola viikoksi. Minäkään en osaisi kuvitella omien lasteni kasvattamista ilman isovanhempia - onneksi mun ei tarvikaan ja myös mun isovanhemmat ovat edelleen myös mun lapsien elämässä läsnä, sen mitä iän puolesta jaksavat ja pystyvät toki.
    Tuli oikein paha mieli sun puolesta :(

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.