Sisällön tarjoaa Blogger.

Viikonlopun ruokavinkki: nopea kalapannu

Meillä on kotona jatkunut teema saada pakasteseistä hyvää ruokaa. Muutamia huteja on tässä viikon aikana tullut. Esimerkiksi mantelikala sai aikaan puistatuksia ja flahsbackin takaisin koulun ruokalaan. Ei pysty, ei vaan yksinkertaisesti kykene syömään sitä. Ei se kyllä uponnot muihinkaan perheenjäseniin. 

Viikolla löytyi kuitenkin toinen voittaja ruoka seistä. Nimeä tälle sörsselille ei ole, tämä vain syntyi vahingossa. Tällaiset vahinkoruuat ovatkin muodostuneet minun bravuureiksi. Tämä on nopea valmistaa ja takuulla edullinen. 


Nopea kalapannu


400g pakasteseitiä
1pss katkarapuja
250g kasvissuikaleita
1prk tomaattimurskaa
1 kalafondi
250g katkaraputuorejuustoa
2-3 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
loraus vettä
timajamia
mustapippuria
merisuolaa
oliiviöljyä

Ota kala sulamaan hyvissä ajoin. Pilko kala sopivan kokoisiksi paloiksi. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Anna maustua. Ota katkaravut siivilään sulamaan. Kuumenna loraus oliiviöljyä pannulla, freesaa nopeasti murskattu valkosipuli ja pilkottu sipuli. Lisää kasvissuikaleet ja kuumenna niin kauan, että kasvikset ovat sulaneet. Lisää tomaattimurska, kalafondi, vesi ja tuorejuusto, sekoita tasaiseksi. Lisää maustunut kala ja hauduta miedolla lämmöllä n. 10min tai niin kauan kuin kala on kypsä. Lisää lopuksi sulaneet katkaravut ja tarkista maku. Tarjoile riisin kanssa.


Suosittelen rohkeasti kokeilemaan tekemään seistä erilaisia ruokia. Vinkkini ehkä on, että mitä enemmän mausteita, niin sen parempaa... :D 


2 kommenttia

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.