Sisällön tarjoaa Blogger.

Läski vai raskaana? - Kun äiti ei autoon mahtunut


Läski vai raskaana?


Tänään on ollut yksi minun noloimmista ja kamalimmista päivistä raskausaikana. Olen tuntenut syvää häpeää itseäni kohtaan. Olen tuntenut itseni täysin avuttomaksi. Olen pelännyt. Olen ollut silmittömän raivoissani. Olen ollut loukkaantunut. Olen ollut surullinen. Eli olen tänään tuntenut varmasti kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet mitä on. Ja kun vielä olen kaikki nämä tunteet kokenut raskaushormoneissa, niin tunteet ovat ottaneet mielettömät mittasuhteet todellisuuteen ja tilanteeseen nähden. Mitä sitten tapahtui?

Hain tänään poikkeuksellisesti Teinimonsterin koulusta, koska sää on ollut tänään kurja. Yhdessä lähdimme hakemaan Ässää päiväkodilta. Matkalla Teinimonsteri kertoi haluavansa leipoa korvapuusteja ja tiedusteli onko meillä kotona aineksia niihin. Totesimme, että voita ja maitoa pitää käydä ostamassa, muuten kaikkea löytyy. Joten nappasimme Ässän päiväkodilta kyytiin ja suuntasimme oman kylän lähikauppaan. Parkkipaikka oli melko tyhjä, joten oli tilaa valita paikka. Pääsin jättämään auton väljälle alueelle. Jätin lapset keskenään autoon ja lähdin nopeasti hakemaan puuttuvat tarvikkeet kaupasta.

Palatessani autolle huomasin järkytyksekseni jonkun parkkeeranneen ison crossover maasturin ihan kuskin oven viereen vaikka koko rivi oli  muuten tyhjä. Avatessani kuskin oven ymmärsin, ettei minulla ole mitään toivoakaan mahtua ovesta sisään. Ovi aukesi ehkä n. 20cm. Hetken siinä pohdin, mitä teen ja päätin yrittää apukuskin puolelta sisään. No, eihän siitä mitään tullut! Vaihdekeppi hankasi pyllyyn ja vatsa otti kojelautaan, päänkin onnistuin lyömään taustapeiliin. Samalla kuulen käkätystä takapenkiltä, minua tilanne ei naurattanut. Olin nolona, etten mahdu omaan autooni. Ei auttanut muu kuin luovuttaa ja myöntää etten mahdu mitenkään mahani kanssa autoon. Joten palasin kauppaan takaisin.

Kaupassa pyysin, että huonosti pysäköineen auton omistajaa kuulutettaisiin, mutta minun "onnekseni" kuulutusjärjestelmä ei toiminut. Joten päädyin myyjän kanssa huutelemaan auton omistajaa. Ei löytynyt, joten palasin takaisin autolle ihmettelemään mitä tehdä. Lopulta eräs ystävällinen mies tuli paikalle ja sanoi, että hän mahtuisi apparin puolelta kömpimään autoon (hänellä kuulemma sama auto) ja voisi ajaa autoni pois ahdingosta. Pelastava enkeli! Mielessäni oli ehtinyt käymään jos jonkin näköisiä kauhuskenaaroita mitä voisi tapahtua, jos en pääse autoon. Häpeillen ongelmaani kiittelin miestä avusta, kun auto oli saatu pois ahdingosta.

Samalla kun kiittelin miestä, maasturin omistaja saapui paikalle. Päätin huomauttaa auton omistajalle pysäköinnissä sattuneesta kömmähdyksestä:

"Oot tainnut epähuomiossa parkkeerata puoliksi mun ruutuun? Ei mahtunut kuskin ovesta. Ja tällä mahalla ei tuolta apparin puolelta päässyt kömpimään." 

"Mitä oot niin iso, kannattaisiko hieman katsoa peiliin! Pitäisikö laihduttaa, jos et mahdu omaan autoosi? Hyvin siinä on sulla tilaa."

Päässä sumeni ja mieleni täytti raivo. Miten joku kehtaa olla noin itsekäs. Kerroin muutamalla "hyvin" valitulla sanalla miten tämä lottovoitossa ajokortin saanut ei osannut parkkeerata ja jos parkkipaikalla on tilaa, ei tarvitse ihan kiinni jättää omaa autoa. (Tässä kohtaa ihmiset alkoivat seuraamaan tilannetta ympärillä, raskaana oleva saa hermoromahduksen...) Itkun keskellä myös sain sanottua, että olen 8kuulla raskaana ja kannattaisiko tämän jupin hankkia itselle aivot ja käytöstavat.

Siinä minä siis olen, lähikaupan parkkipaikalla, itken ja kiroilen (jota en yleensä tee lasten kuullen). Käyttäydyn kuin taapero ja käsken tämän onnettoman ihmisen hommata käytöstavat. 

Mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin. Olen ollut ylipainoinen ja olen laihduttanut 40kg elämäni aikana, tiedostan myös etten ole aivan ihannepainossani nytkään. Mutta minä olen RASKAANA, en läski! Ja vaikka olisinkin läski, niin ei kai se siltikään anna oikeutta siihen, että voidaan parkkeerata kiinni toisen autoon? Kai nyt jokaisen pitäisi katsoa pysäköidessä, että viereisten autojen omistajat saavat auton ovensa auki? Vai olemmeko me nykyään niin itsekeskeisiä ihmisiä ettei muita tarvitse huomioida? Kunhan itse mahdun autoon? Muulla ei väliä. Jos sinä et mahdu, laihduta!


Korvapuusti

Tämä ei siis ollut selvästikään minun päiväni. Pahamieli tuli ja itku tuli vielä kotonakin. Onneksi mikään ei kuitenkaan ollut niin huonosti, ettei vasta leivottu korvapuusti olisi sitä parantanut. Nyt tässä vedän läskiä lisää ympärilleni ja kirjoitan tätä postausta. Ja hieman jo naurattaakin... Olen 34 vuotias ja käyttäydyin lopulta kuin 3 vuotias, saaden itkupotkuraivarit kaupan parkkipaikalla... Huomenna tämä saattaa jo ihan naurattaakin. Jälkeenpäin tuli toki mieleen, olikohan kaupalla tuttuja näkemässä?

Mutta mitä me tästä opimme? 

ÄLÄ KOSKAAN IKINÄ KÄSKE RASKAANA OLEVAN LAIHDUTTAA!!!
Allekirjoitus

13 kommenttia

  1. Tää oli oikeesti ihan tajuton tapaus! Kuka kehtaa sanoa noin toiselle?? Vaikka kuinka toinen olisi oikeasti lihava tai sitten raskaana, kuten sinä, niin ei tulisi mieleenkään laukoa kenellekkään tommosia!
    Joiltakin vaan puuttuu ne käytöstavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä myöntää, että siinä taisi hetkeksi loksahtaa itseltäkin suu hieman auki. Ja tyypillisenä naisena, tietenkin heti pohdin enkö näytäkään raskaana olevalle?

      Poista
  2. Kyllä meitä solakoita miehiäkin noi huonosti parkkeeravat kuskit ärsyttävät, olisit sanonut vain suorat sanat. Voimia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä taisin aika paljon painokelvotonta siinä sanoa... 🙊

      Poista
  3. Ei kenellekään saa sanoa noin, ei edes "vain" läskille. Ei todellakaan! Onneksi kilahdit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu, että nykyaikana voidaan sanoa toiselle ihan mitä sattuu. Ja se oikeutetaan mitä kummallisimmilla tavoilla. Niin kuin minä nyt: olen raskaana ja minulle tuli pahamieli, joten haukun ja huudan takas. Ei ehkä se järkevin toimintamalli itseltäkään. Ja vielä lasteni kuullen...

      Poista
  4. Eihän! Kai tää crossikuski ees pahoitteli? Apua mikä MIES.

    VastaaPoista
  5. Ihan aiheesta hermostuit! Mutta älä ota tuota kommenttia itseesi, sanoja on ollut ihan täysi moukka. Auto ilmeisesti egon jatkeena ja kuski ei kestä palautetta. Varmasti jää huono mieli pitkäksi aikaa mutta noin ala-arvoisesti käyttäytyvän ihmisen takia älä anna hänelle sitä tyydytystä että jäisit asiaa suremaan!

    VastaaPoista
  6. Hirvee käytös sillä miehellä, toivottavasti hän jälkikäteen mietti mitä suusta päästi. Miehet ei aina ymmärrä, eikä osaa katsoa tai tulkita naisen muotoja. Eihän kukaan mahdu 20cm raosta sisään mihinkään. Tsemppii sulle! Oikeen hyvä, että vinguit sille miehelle takaisin. <3

    VastaaPoista
  7. Siis niin jäätävä tapaus! Itse ajaa väärin parkkiin ja kehoittaa vielä laihduttamaan. Tää sai mut niin näkemään punaista! Ei kellekään sanota noin, ikinä!

    VastaaPoista
  8. Mulle kävi aivan samalla lailla työpaikan parkkiksella vuosia sitten. Kävin laittamassa auton piuhaan lounastunnilla ja huomasin, että auto on todella kyljessä kiinni. Selvitin rekisterinumeron perusteella omistajan ja näkyi olevan joku 'asiantuntija' jostain päin taloa. Laitoin sähköpostia, että voisiko käydä siirtämässä autonsa ellei naarmut ovessa haittaa. Vastaus oli todella epäkohtelias; miehen mukaan välistä kyllä normaali kokoinen ihminen mahtuu ja jos ovessa on naarmuja niin perästä kuuluu. Ärsytti niin, että laitoin takas olevani raskaana ja en mahdu mahan kanssa ainakaan takkia sotkematta (oli talvi). Mies tosin pahoitteli ja kysyi miksen kertonut heti olevani raskaana.. Ihan kuin sillä nyt olisi alunperinkään ollut väliä.

    Mutta toi on totta. Olen itsekin miettinyt miksi puolityhjällä parkkiksella ajetaan ihan viereen kun tilaa olisi yllin kyllin.

    VastaaPoista
  9. Mulla kävi aikoinaan samalla tavalla. Olin viimeisilläni raskaana ja odottelin pakkasessa viereisen auton kuskin tulevan paikalle. "Voi v*tun läski" oli kommentti, kun katsoi mua päästä varpaisiin ennen autoon menoa. Se raivon määrä...

    VastaaPoista
  10. Voi mikä idiootti :I Minulle kävi raskaana ollessa samoin, mutta onneksi toisen auton kuski oli asiasta vain pahoillaan. Onneksi sanoit takaisin - jos hän vaikka ajatteli tekojaan sen jälkeen.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.