Sisällön tarjoaa Blogger.

Uraäidistä takaisin kotiäidiksi

Avaimet


Nyt se sitten alkoi. Nimittäin virallisesti vapaat töistä ja tämä uraäiti yrittää löytää sen unohtuneen kotiäiti -moodin. Olen ollut jo viikon sairaslomalla ja tämän viikon äitiyspoliklinikka käynnillä päätettiin, että nyt on korkea aika jäädä kokonaan kotiin. Enää en voi haaveilla työhön menosta ennen äitiyslomaa ja selitellä, että tämä on vain väliaikaista. Vakaa aikomukseni oli pinnistellä äitiyslomaan saakka töissä, mutta elimistö alkoi jo viikko sitten sanoa, että "nyt äiti hidasta". Ja kun lääkäri totesi, että kyllä se aika on jäädä jo kotiin, aloin itsekin ymmärtää, miten väsynyt minun kehoni on. En yksinkertaisesti pysy mukana hektisessä ja stressaavassa työssä. Elimistöni huutaa lepoa ja vaatii pysähtymään, tuoden esille erilaisia oireita, jotka pakottavat lopettamaan kaiken haitallisen. Lääkärin määräyksestä, näitä oireita on nyt kuunneltava.

Töistä pois jääminen tuntuu luovuttamiselle sekä laiskottelulle. Tunnen hirveätä syyllisyyttä siitä, etten jaksanutkaan olla töissä ja olla reipas niin kuin "kaikki" muut äidit. Päässä kaikuvat äänet, jotka huutavat minulle: raskaus ole ei mikään sairaus! Ei sen vuoksi jäädä pois töistä. Yritän analysoida itseäni: käytänkö raskautta vain tekosyynä päästä lorvimaan? Kuvittelenko vain kaikki oireet? Onneksi minun ei tarvitse tehdä lopullista päätöstä kotiin jäämisestä, vaan lääkäri päättää asian minun puolesta. Nyt on aika jäädä kotiin ja yrittää nauttia tästä loppu raskaudesta. Joten päätän uskoa lääkäriä, annan itselleni luvan levätä ja otan haikein mielin sairasloman vastaan.

Tuntui haikealle käydä palauttamassa töihin avaimet, kulkulupa sekä työkalenteri. Samalla asetin sähköpostiini automaattisen vastausviestin, jossa kerron jääneeni äitiyslomalle ja kollegani yhteystiedot, johon voi olla tarvittaessa yhteydessä. Puhelimen vastaajaan jätin saman viestin kuin sähköpostiini. Sammutin koneen ja puhelimen. Esimieheni kävi kysymässä koska palaan takaisin? Jäänkö hoitovapaalle? Kerron, että aion todennäköisesti olla ainakin kaksi vuotta kotona, luultavasti kolmekin vuotta, jos vain taloudellinen tilanne sen sallii. Hän toivottaa hyvää äitiyslomaa ja pyytää tuomaan vauvan näytille. Lupaan mennä.

Käyn sanomassa heippa työkavereille. Kerron jääväni nyt pois. Työkaverini harmittelevat etteivät olleet ehtineet kerätä mitään läksiäislahjaa. Kaikki tämä tuli niin yllättäen. Vaikka toisaalta, olihan tämä odotettavissa. Lupaan ilmoitella itsestäni ja lupaan tulla moikkaamaan työkavereita, kun vauva syntynyt. Halataan ja sovitaan, että pidetään läksiäisiä sitten, kun vauva on syntynyt. Lupaan ilmoittaa ajoissa koska tulisimme käymään, jotta mahdollisimman moni on silloin paikalla.

Tämä oli erään aikakauden päätös. Uraäiti muuttuu takaisin kotiäidiksi. Nyt jännittää miten sopeudun tähän uuteen rooliin. Saanko aikani kulumaan vai alkaako päivät toistamaan itseäni ja kadun ratkaisuani jäädä kotiin. Osaanko nauttia tästä uudesta arjesta? Ikävöinkö takaisin töihin? Osaanko rauhoittua? Kaikki tämä jää nähtäväksi. Mutta yksi asia ainakin on varmaa, en jaksa odottaa, että minusta tulee kolmannen kerran äiti ja saan ihanan nyytin syliini. Nyt on aika sanoa hei hei uraäidille ja toivottaa tervetulleeksi kotiäiti.

Onko äitiyslomalle jääminen tuntunut haikealle? Oletko joutunut jäämään kotiin jo ennen äitiysloman alkua?


Allekirjoitus

8 kommenttia

  1. Nauti kotona olosta, vaikka aluksi tuntuu haikealta! :) Vaikka töihin oli aikanaan kiva palata, välillä edelleen kaipaan sitä kotiäitiyttä. Tsemppiä ja hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noinhan se pää ja järki yrittää sanoa. Työ on vaan ollut aina niin iso osa elämää, että jää ihan mieletön aukko päiviin. Ehkä jo ensi viikolla ajattelen toisin... Tuntuihan se pahalle silloin joskus palata töihin, en olisi ikinä uskonut, että tässä voisi käydä myös näin päin.

      Ja ihanaa viikonloppua myös sinne :D

      Poista
  2. Jouduin jäämään kotiin 3 kk ennen laskettua aikaa, kun vauva meinasi haluta tulla liian aikaseen syliin. Työt loppuivatkin sitten vauhdilla, kun en saanut kuin maata paikoillani. Avaimetkin mies kävi viemässä puolestani. Mitään juhlallisuuksia ei siis ehditty pitämään. Ehdottomasti kuitenkin oli syytä hidastaa tahtia ja vauva pääsikin ihan mukaville viikoille, kunnes sain alkaa liikkua ja sitten olikin jo sylissä ensimmäisen lenkin jälkeen. Nyt siis turha stressi pois ja sun tehtävä on hoitaa itseäsi ja tulevaa vauvaa rauhassa.
    Mukavaa viikonloppua! -kirmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tottahan se on, että kyllä se elimistö tietää milloin pitää rauhoittua, mutta kun tällainen suorittaja ei aina osaa... Mukavaa viikonloppua myös sinne! 😊

      Poista
  3. Mukavaa mammalomaa! Tuttuja nuo ajatuksesi sairaslomalle jäämisestä! Niin minullekin kävi. Ristiriitaistahan se oli, mutta kyllä äidin ja vauvan vointi menee töiden edelle. Ehtiihän niitä töitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Onhan minulla kuitenkin vielä yli 30 vuotta työuraa jäljellä, niin kai siitä ihan hyvin pari vuotta voi olla lasten kanssa kotona. Se kuitenkin on äidin tärkein työ.

      Poista
  4. Muistan tuon kutkuttavan ihanan tunteen. Nuo ajat eivät kenties enää palaa. Monia tunteita. Muista pysähtyä nauttimaan hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa se olisikin niin helppoa. Ajatukset menee ristiin rastiin ja kaikkialle pitäisi ehtiä. Mutta ehkä viimeistään sitten, kun se nyytti lasketaan syliin. 😊

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.