Sisällön tarjoaa Blogger.

Odottavan äidin ulkonäkö paineet - Henkilökuvaus

Kuva otettu Studio Lindellissä
Minä rakastan valokuvaamista, mutta en voi sietää valokuvattavana olemista. Se on kamalaa. Tämän vuoksi sinne kameran taakse onkin aina hyvä piiloutua ja siitä saa itselle loistava tekosyy, miksi ei voi tulla ryhmäkuviin. Eikös ole jokin sellainen sanonta, että valokuvaajasta ei koskaan ole kuvia? Perhekuvista voi myös aina hyvin päätellä, kuka toimii perheen valokuvajaana. Se on se perheenjäsen, jota näkee kuvissa vain hyvin harvoin, jos ollenkaan.

Minä toimin yleensä meidän perheen "virallisena" valokuvaajana, tämän vuoksi minusta onkin vain harvoin kuvia. Aina silloin tällöin Teinimonsteri tai Isimies saa houkuteltua minut mukaan kuvaan. On kuulemma ihan kiva, että myös minusta olisi kuvia tulevaisuudessa ja lapset voivat muistella millainen se äiti oikein on ollut. Kai se niin onkin, onhan minustakin hauska muistella lapsuutta ja katsoa kuvia miten isä sekä isovanhemmat ovat muuttuneet ajan saatossa. Mutta ei se siltikään tee kuvaussessioista yhtään nautinnollisempia. Siksi sain ihan hirveitä sydämen tykytyksiä ja paniikkikohtauksen omaisia oireita, kun minulla ilmoitettiin, että minusta on saatava henkilökuva. 

Kaikki aina puhuu siitä, kuinka raskaus saa hehkumaan ja nainen on raskausaikana kauneimmillaan. Hiukset voi hyvin ja iho on hehkeä. Itse en kyllä tätä ole koskaan kokenut tai tuntenut. Näytän rehellisesti sanottuna turvonneella elefantille ja siltä myös tuntuu. Olen väsynyt, kaikki vaatteet ahdistaa ja puristaa. Keho muuttaa niin nopeasti muotoaan, ettei vaatteet pysy mukana. NIIN TOSIAAN NE VAATTEET!  En omista siistejä raskausajan vaatteita, jotka voisin laittaa mihinkään kuvauksiin. En ole ostanut juurikaan uusia vaatteita vaan olen tyytynyt kulkemaan tunikoissa, leggareissa ja miehen isoissa t-paidoissa. Miksi ostaisin muutaman kuukauden vuoksi monet vaatteet, varsinkaan kun sitä ylimääräistä rahaa ei ole. Tämän yhden ohikiitävän hetken voin näyttää kodittomalle kerjäläiselle.

Entäs sitten hiukset?!? Ne eivät ole saksia nähneet vuoteen, hiusväristä puhumattakaan. Hiuksissa ei ole jäljellä minkäänlaista mallia ja väri on yli kasvanut. Kulmakarvatkin ovat alkaneet rehottaa ja menettäneet muotonsa sekä värinsä. Kasvojen iho kalmakka ja kuiva. Hormooninäppylöitä on ilmestynyt kasvoille sekä hiusrajaan. Maksaläiskiä on tullut kasvoille. Joka kohtaa minussa huutaa: NAINEN, SÄ OLET UNOHTANUT ITSESI! Jokainen solu kehossani tuijottaa minua peilistä syyttävänä, "miksi et ole tehnyt mitään itsellesi, kuka antoi sinulle luvan rupsahtaa?"


Kuva otettu Studio Lindellissä

Nämä olivat ne tunnelmat, kun aloin paniikin omaisesti penkoa vaatekaappia ja tutkia meikin jämiä henkilökuvaa varten. Onneksi olin yksin kotona, kun sain tämän hysteerisen kohtauksen. Pelastava ajatus kuitenkin oli, että minusta tarvitaan vain kasvokuva. Kunhan vain saan naaman näyttää kelvolliselle, se riittäköön. 

Oli omituista laittautua pitkästä aikaa. Oli kiva katsoa kuinka silmät tulivat yhtäkkiä esiin ja alkoivat muistuttaa sitä vanhaa minää. Kasvoihin tuli eloa ja ilmettä. Yllätyin erittäin positiivisesti, että Lumoan ihana Astrid-mekko meni päälle, eikä näyttänyt aivan järkyttävälle. Ei se ehkä ihan täydellisesti istunut, mutta mikä vaate raskausaikana istuisi? Olin hieman järkyttynyt, kun valokuvaaja halusi ottaa minusta myös raskausmaha- kuvan, sillä tiesin mekon kinnaavan taskujen kohdalta. Mutta suostuin kuitenkin, kun valokuvaaja sanoi kaiken näyttävän hyvälle. Tämä kokemus sai minut miettimään, että kunhan olen tästä raskaudesta selvinnyt kunnialla, alan oikeasti pitämään itsestäni taas huolta. Tosin tämä saattaa olla tyhjä lupaus ja kadotan itseni äitiyden tuomiin iloihin sekä suruihin. 

Mutta entäs nämä kuvat? Ihan kelvollisia niistä taisi tulla? Vai mitä? Tosin valokuvaaja oli ammattitaitoinen ja on saattanut jonkin verran käyttää photosopia. Mutta ainakin olin melko rentona koko kuvaussession, enkä pahemmin miettinyt mille näytän enkä kokenut oloani epämukavaksi. En kuitenkaan voi sanoa nauttineeni mallina olosta. Lopputulokseenkin olen suht tyytyväinen. Isohan minä olen, ei siitä yli pääse. Mutta olenhan jo 9. kuulla raskaana, niin kai sen jossain kuuluu näkyä?

Miltä sinusta on tuntunut raskausaikana? Koitko olevasi hehkeä odottaja?
Vai turvonnut elefantti, joka unohti itsensä?


PS. Tätä postausta ei ole tehty minkään firman kanssa yhteistyössä. Eli tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.

11 kommenttia

  1. Minusta nuo kuvat tosi onnistuneet ja näytät kauniilta. Pystyn täysin samaistumaan tuohon olotilaan raskausaikana, tunsin itseni aivan hirveäksi koko ajan, enkä ymmärrä raskaushehku-käsitettä. Minusta on odotusajalta tasan yksi kuva, jossa on myös pää mukana, vuorokausi siitä kuvasta oli lapsemme maailmassa. Jaksamista ja tsemppiä!! -kirmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse en kyllä kauniiksi itseäni tuntenut. Vaikka en ihan kerjäläiseksikään. Eli on nämä siihen nähden ihan hyviä kuvia.
      Olen alkanut pohtimaan, että raskaushehku on vain urbaanilegenda. 😂

      Poista
  2. Ihana postaus. Ihanaa, että julkaisit sen. Olet kaunis.

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä nätti näissä kuvissa!:) Raikkaan näköinen! Kiva että vauvamasukin tallentui kuviin. Itsellä olo ei ollut todellakaan hehkeä raskausaikana, jotenkin olin ihan eri näköinen naamastakin, puhumattakaan kropasta:D masu oli ihana, mutta muuten en tuntenut oloa mukavaksi tai kauniiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy kyllä sanoa, ettei millään tavalla tunnu ihanalle tai nätille saati raikkaalle. Mutta kuten sanottu, kuvaaja taisi osaa käyttää photoshoppia 😂 Myös studiovalot ja heijasteet tekee ihmeitä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, mutta edelleen se on se ihmeitä tekevä Photoshop. 😅

      Poista
  5. Ei pidä olla niin kriittinen :) Raskaana on niin eri näköinen muutenkin. Mä en ole todellakaan kuvauksellinen, ja oon myös itse aina siellä kameran takana. Parhaat kuvat minusta on napattu ehdottomasti silloin raskausaikana. Hyvät kuvat on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä siinä on, mutta omia kuvia on jotenkin vaikea katsoa. Sitä tosiaan pitäisi oppia olemaan itselleen hieman armollisempi. 😊

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.