Sisällön tarjoaa Blogger.

"Se on sitten lähempänä neljääkymppiä kuin kolmeekymppiä!"





Puhelimen pirinä havahdutti minut tänään aamupalalla mietteistäni. Ensin meinasin olla vastaamatta, mutta koska puhelimen näytöllä vilkkui vaativana "MUMMI", niin päädyin vastaamaan.

"Haloo?" Vastaan hieman harmissani, kesken levollisen aamun.

"No, mutta tyttöhän se siellä! Ajattelin tässä vaan aamutuimaan heti soitella ja tiedustella miltä tuntuu, kun on viiminen päivä, jolloin olet lähempänä kolmeekymppiä kuin neljääkymppiä? Susta tulee vanha! Keski-ikänen akka olet huomenna. Alat ottaa minua kiinni." Mummi kihertelee puhelimeen, ärsyttävän pirtsakalla äänellä. Kuule jo kauas, kuinka se on juonut ainakin pannullisen kahvia ja aloittanut päivittäiset ruutiininsa.

"Kiva, ku muistutit! En kyllä ole vanha. Kieltäydyn kunniasta. Sä voit olla ihan yksinäs vanha, mutta mä juhlin vasta 25 vuotis synttäreitä, sano mitä haluat." Kiukuttelen hyväntahtoisesti takas.

"Kyllä sinä aina olet mummin nuppu. Mutta on se vaikee, uskoo että siitä on jo 35 vuotta, ku jännättiin sun syntymään. Se oli todella jännittävä kaksi vuorokautinen. Kunnes sitten kesken kirpeän pakkasen ja lumipyryn isäs soitti  keskiviikkona 10.2, että tyttö tuli." Mummi alkaa kerrata jälleen kerran 35 vuoden takaisia tapahtumia, niin kuin hänellä on ollu tapana viimeiset 35 vuotta. 

"No, kiva. Mutta mun synttärit on vasta huomenna. Anna mun ees hetki vielä olla nuori, jooko?"  Pyydän mummia näin lopettamaan puhelua ja yritän tällä viestittää, että nyt en jaksa. Olen viimeisen viikon taas vellonut ihmeellisessä ikäkriisissä ja muiden muistuttelu iästä ahdistaa.

"No, minä vaan aatelin soitella ja kysellä kuulumisia. Tuuthan huomenna sitten lasten kanssa, niin jutellaan. Mummi tietää, että ikä on minulle arkapaikka ja antaa olla. Silti se tykkää piikitellä minua siitä, mutta tietää koska kannattaa luovuttaa.

"Joo, tullaan. Nähdään huomenna."  Puhelinta sulkiessa muistan taas, kuinka paljon rakastan tuota mummia. 

Ikäkriisi-2


Tämä keskustelu palautti minut takaisin 5 vuoden takaiseen torstai aamuun, joka alkoi aivan samalla tavalla kuin tämäkin torstai aamu. Puhelin keskustelun muistan edelleen kuin eilisen päivän, se meni näin:

"Sitä ollaan sitten siirtymässä neljälle vuosikymmennelle!" Kuuluu puhelimen toisesta päästä iloisesti.

"Että mitä sä sanoit?!?" Kiljahdan, niin että aamukahvit on pitkin pöytiä, kun pärskin melkein tukehtuen kahviini.

"Niin, sulla alkaa huomenna neljäs vuosikymmen. Et ole enää nuori tyttö. Alkaa se ikä painaa suakin." Mummo veistelee virnuillen. Äänestä kuulee, kuinka nauttii sohiessaan ampiaspesään

"Kiitti vaan ihan hirveesti. Ei ois tarvinnut muistuttaa!"

Kai se minun on tunnustettava, että ikää tulee. En ole enää se 20v. tytön hupakko, joka joskus olin. 20 vuotiaana ajattelin, että kun 40 vuotta alkaa lähestyä, niin elämä on jo lopussa. 35 vuotiaat kuulostivat todella vanhoilta, melkein eläkeläisille. En kuitenkaan koe itseäni mitenkään vanhaksi, niin kuin kaksikymppisenä luulin tuntevani. Useimmiten tunnen olevani ihan sama tyttö, kuin silloin 20 vuotiaana, järkeä ja elämän kokemusta on vain tullut lisää. Ainakin olen samassa tilanteessa nyt, kuin 15 vuotta sitten. Olen raskaana, minulla sama mies ja oma koti. Edelleen rakastan huonoja vitsejä ja viljelen puheessani sarkasmia. Ja mikä tärkeintä olen edelleen onnellinen.

Mitä 15 vuodessa on sitten muuttunut vai onko mitään? Minusta on tullut äiti kahdelle ja kolmas lapsi syntymässä. Olen valmistunut kahteen ammattiin ja olen vakiintunut työelämässä. Olemme muuttanut haaveilemaani omakotitaloon. Auto on vaihtunut jenkkiautosta farmariin ja olen oppinut hallitsemaan rahan käyttöäni. Olen sairastunut kroonisesti, olen ollut masentunut, mutta olen selviytynyt. Olen käynyt pohjalla, mutta olen taas noussut pinnalle. Paljon on tapahtunut asioita 15 vuodessa, mutta mikä tärkeintä, parhaat asiat ovat pysyneet ja tehneet minusta sen mitä olen nyt.

Huomenna juhlin omia synttäreitä, ikäkriisistä huolimatta. Sillä rakastan elämääni ja rakastan perhettäni. Kiitos, että olette tässä ja olette kestäneet minua kaikki nämä vuodet. En olisi tässä ilman teitä. Ja parasta kaikessa on minun maailman rakkain ilkikurinen mummini.

Onko muilla ollut ikäkriiseilyä? Millä tavalla se on näkynyt?
Allekirjoitus

8 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus ja sitäkin ihanampi mummi. Meidän mummi oli myös ilkikurinen vitsailija täynnä rakkautta. Ikä on vaan numero joka tuppaa suurentumaan, mutta vähät siitä! Se mitä löytyy ulkokuoren alta on tärkeintä, hurjasti onnea! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meidän mummi on oikeasti ihan paras ❤

      Poista
  2. Onnea! Ihana mummi! ❤ Sen verran ikäkriisiä on, että en oikein osaa sanoa mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Joo, tuolla mun mummilla on aika mahtava huumorintaju. Ja ei ole oikeesti kovin kiva tää ikä homma... 😏

      Poista
  3. Voi mummi! :D naljailut ja muistelut <3 mut hei paljon onnea!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Nailjailu on meidän mummin toinen ammatti 😆 Siltä varmaan perinyt oman sarkastisen huumorintajun. Eli syyttäkäämme mummia minun huonosta huumorintajusta! 😂

      Poista
  4. Hei onnea, vaikkakin vähän viivellä! Ollaanpa muuten tosi saman ikäisiä, koska mä täytin 5.2. myös 35 vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Eli sulla oli Runebergin päivänä synttärit. Myöhästyneet onnet! ❤

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.