Sisällön tarjoaa Blogger.

Lapsilukusi on täysi - kenellä on oikeus päättää sinun puolesta?


En ole koskaan ajatellut mitään tiettyä lapsilukua, koska meille lapset eivät ole tulleet helposti. Lapsia on odotettu ja toivottu, mutta niiden saaminen on ollut työn ja tuskan takana. Esikoisen jälkeen podimme sekundääristä lapsettomuutta 8 vuotta, tähän siis lasken sen ajan jolloin yritimme lasta. Eli lasten saaminen ei ole ollut meille mitenkään itsestään selvyys. Olen aina haaveillut suuresta perheestä. Talosta täynnä elämää. Täysin päinvastaisesta elämästä, missä itse kasvoin. Minä olin ainut lapsi, joka toivoi sisaruksia, joita ei koskaan saanut. 

Kun lapsia ei alkanutkaan siunaantua Teinimonsterin jälkeen niin kuin plussapalloja, aloin hautaamaan toiveeni suurperheestä. Samaan aikaan aloin käymään kamppailua terveyteni kanssa. Autoimmuunisairauksia puski läpi, joka tuutista. Uusia löydöksiä ja uusia tutkimuksia. Elämässäni valtasi uusi vaihe: monisairas, vammanen. Tähän uuteen elämänvaiheeseen sopeutuminen vei aikaa. Minun käskettiin haudata haaveet lapsista. Onhan minulla jo yksi. Muista huolehtia ehkäisystä! Ei lapsia tällaiseen tilanteeseen. Lapsettomuushoidot lopetettiin, kun viimeisin diagnoosi tehtiin. MS-tauti. Tämä on sairaus, jonka kanssa ei tule leikkiä. Ei lapsia!

Ihmeen kaupalla kuitenkin Ässä ilmoittikin tulostaan. Ihan yllättäen ja täysin luomusti. Myönnän, emme olleet tarkkoja ehkäisyssä, koska ei niitä lapsia siunaantunut niin kuin olimme suunnitelleet, olimme ajatelleet ehkäisyn olevan turhaa. Ässä syntyi ja minun kaikki sairauteni pysyivät hallinnassa. Ei tullut pahenemisvaiheita ja olen kyennyt täysipainoiseen elämään. Eli ei ne sairaudet oikeasti ole este lasten hankkimisille. 

Arki kuitenkin ollut raskasta. Mutta sano yksikin pikkulasten vanhempi, jonka mielestä arki ei olisi raskasta! Ei sellaisia ole. Ei varsinkaan, jos tekee 40h/vko työaikaa ja samalla huolehtii kodista sekä lapsista. Ei sitä turhaan kutsuta ruuhkavuosiksi! Se on ainaisen kiireen aikaan. Aina kiire töihin, kauppaan, laittaa ruokaa tai viemään lapsia harrastuksiin. Ruuhkavuodet ovat samanlaiset monisairaalle kuin terveellekin. Toki monisairas saattaa väsyä helpommin, mutta tämäkin on yksilöllistä.

Loppukesästä tekemäni positiivinen raskaustesti tuli aivan puskista. Elämme keskellä ruuhavuosia ja yhtäkkiä sitä taas ollaankin raskaana. Luulisi, että pelkkä kiire ja stressi olisi sulkenut mahdollisuuden lapsen saantiin pois. Mutta kuin ihmeen kaupalla tässä sitä taas ollaan. Raskaan ja ikionnellisena, kun se salainen haave ehkä sittenkin toteutuu. Tämän raskauden aikana mielessäni on alkanut kyteä ajatus, että ehkä se toivo siitä suurperhestä ei sittenkään ole mennyt. Hedelmällisiä vuosiakin olisi vielä ehkä viisi? Ehtisihän tässä vielä neljännen...



Sitten se tuli aivan puskista... 

  • Tehdään sulle sterilisaatio! 
  • Miksi?!? 
  • Eikös nämä lapset jo riitä? Nyt olisi hyvä hetki. Voisit puhua miehesi kanssa. Tämä on nyt helppo tehdä, jos mennäänkin sektioon. 
  • Anteeksi mitä? 
  • Niin eikös lapsiluku olisi tässä?

Suomessa on huutava lapsipula, mutta sitten ehdotellaan sterilisaatiota. Vai ehdotetaanko sitä vain siksi, että äidillä on useita sairauksia? Olenko yhteiskunnan kuluerä, jos päätän lisääntyä? Millä perusteella? Minun lapseni ei tuota yhtään enempää kuluja yhteiskunnalle kuin muidenkaan. Toki joudumme turvautumaan joihinkin yhteiskunnan palveluihin enemmän kuin ne perheet, joissa on laaja tukiverkosto. Mutta ehdotetaanko kaikille, joilla ei ole tukiverkostoa sterilisaatiota? Jos ei, niin eikös tämä ehdotus ole syrjivä?

Samalla mietin tilannetta, jossa tämä ehdotus tehdään. Olen viimeisillä raskaana. Supistuksia tullut epäsäännöllisesti jo pari viikkoa välillä voimistuen niin, että olen varma synnytyksen lähteneen viimein käyntiin. En ole nukkunut neljää tuntia pidempiä yöunia yli viikkoon. Olen todella väsynyt. Kirjoitetaanko nyt paperit tähän sterilisaatioon? Sitä ei voida tehdä, ilman suostumusta. 

Väsymys mikä minulla on loppuraskaudessa, ei ole minun luonnollinen tila. Vai onko kaikki muut äidit pirteitä kuin peipposet vaikka ovat valvoneen useamman viikon. Kärsineet epäsäännöllisistä supistuksista, eikä päiväunetkaan ole onnistuneet. Uskon, että väsymys poistuu, kun lapsi syntyy ja elämä alkaa jälleen rullaamaan. Tai väsymys poistuu niin paljon kuin se voi pikkulapsiperheessä. Ei kai se ole syy, miksi sterilisaatiota ehdotetaan?

Sterilisaatio on iso juttu. Ymmärrän ehdotuksen omalla kohdalla, jos se olisi terveydellisin perustein selitettävissä. Mutta neurologien ja sisätautilääkäreiden näkökulmasta, raskaudet saattavat jopa parantaa taudin ennustetta. Mutta jos tässä olisi tehtävä nyt päätös haluanko vielä lapsia vai en, niin ajankohta ehdotukselle on äärimmäisen kyseenalainen. Tällaista asiaa pitäisi oikeasti saada miettiä ja miettimiseen tulisi antaa enemmän aikaa kuin maksimissaan viikonloppu, sillä päätös on pysyvä. Se on niin iso päätös, että siitä pitää olla 100% varma. Tämä on ajatus, mikä on mielestäni eettisesti täysin moraalitonta käskeä univelkaantuneen ja raskaushormoneissa olevan äiti-ihmisen miettiä ja aikaa on viikonlopun yli. Varsinkin, jos tämä ihminen ei ole koskaan ilmaissut ettei ehkä enää haluaisi lapsia vaan enemminkin tuonut esille toivoon suurperheestä.

En edes tiedä mitä ajatella tapahtuneesta. Olen vain pöyristynyt, sillä vielä 2017-luvulla vedotaan vanhemman sairauksiin (jotka tilastollisesti voivat raskausaikana hyvin, eivätkä muutoinkaan johda kuolemaan), että kannattaisi miettiä pysyvämpää ehkäisyä. Meistä kukaan ei voi ennustaa miten minun sairauteni tulevaisuudessa reagoi. Saatan elää koko loppuelämäni ilman minkäänlaisia pahentumisvaiheita tai sitten olen pyörätuolissa puolen vuoden päästä. Mutta voiko elämää muutoinkaan ennustaa? Emme me tiedä mitä huominen tuo tullessaan ennen kuin sinne asti eletään. 

Pitääkö siis aina pelätä pahinta ja elää sen mukaan? 
Vai kannattaisiko ennemmin elää täysillä ja hetki kerrallaan?




8 kommenttia

  1. Olipa kyllä aika tökerö kommentti hoitajalta. Jollain tavalla voisi olla ymmärrettävää, jos olisit nimenomaan puhunut, miten tämä on ehdottomasti viimeinen lapsi, mutta muuten todella hämmentävää ja sopimatonta. Huhhuh.

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa myös lääkäri tuli keskustelemaan tästä kanssani, tosin kätilön kehoituksesta... Lääkäri tais hieman yllättyä, kun totesin ettei ole ajankohtainen tämä sterilasaatio...

      Poista
  2. Onpa aikamoinen kommentti tullut! :o Tavallaanhan ihan asiaa, kuten sanoit, mutta minusta vain siinä tapauksessa että aloite olisi tullut jotenkin sinun puoleltasi. Ei kai se ole kenenkään asia alkaa ehdottelemaan sterilisaatiota, jos se ei ole lähtöisin todella vakavista sairauksista tai ihmisen omasta tahdosta. Aika kamalaa :/ Itse ehkä antaisin palautetta ihan sairaanhoitopiirille asti - jos tuossa vaiheessa moiseen energiat riittäisivät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minulle on sanottu että tämä pitää viedä eteenpäin ehdottomasti. Asiaa onkin jo hieman käsitelty, mutta johtaako mihinkään se onkin sitten eriasia. Toivottavasti joku päivä ihmisten asenteet muuttuu.

      Poista
  3. Todella järkyttävää "ohjausta", suorastaan painostusta. Olet aivan aiheellisesti pöyristynyt. Vaikea uskoa, että Suomessa on tällaista (siis uskon kyllä, mutta en haluaisi). Vapaassa länsimaassa, jossa yksilönvapaus ja ruumiillinen koskemattomuus ovat äärimmäisen tärkeitä arvoja?
    Minua kiinnostaisi, mitä ko. terveydenhuollon ammattilaiset vastaisivat, jos sanoisit heille vastaan. Esimerkiksi "miksi oletat, että lapsilukuni on täysi? Tarjoatko sterilisaatiopapereita jokaiselle kolmatta lasta ódottavallee? Jos et, niin miksi minulle? Vihjaatko, että en pysty huolehtimaan lapsistani? Ymmärrätkö, miltä tuollaiset vihjaukset tuntuvat? Koetko olevasi oikeutettu tekemään niitä?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy myöntää, että näin jälkeen päin harmittaa etten osannut olla siinä valmis kommentoimaan. Olin niin puulla päähän lyöty. Mutta vastaisuudessa ei tule kyllä pääsemään noin vähällä. ;) nyt olen valmis.

      Poista
  4. Huh, huh. Mä olen myös pohtinut näitä asioita sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi syntyi keisarileikkauksella. Mua ahdistaa mielettömästi ajatus siitä, että jokin minusta riippumaton asia tai taho voisi sanella sen, kuinka monta lasta meille tulee. Mä olen tähän asti sanonut, että neljä ja siinä pitää olla vara vielä iltatähdellekin.

    Tämä menee myös vähän samaan sarjaan, kun monet naiset ovat napsimassa miehiltään piuhoja poikki, sitten kun he kokevat oman lapsilukunsa olevan täynnä. Ja tarkoitus ei ole yleistää, mä olen vain törmännyt moneen tällaiseen tapaukseen. Esimerkiksi omassa lähipiirissäni löytyy muutama vastaavanlainen tapaus ja kun olen kysynyt, että miksi, vastaus on ollut; "No, onhan se nyt miehen velvollisuus, kun mä olen synnyttänyt." Miten niin? Kyllä, jos mun henkilökohtainen lapsiluku tulee jossain vaiheessa täyteen, menen pistämään omat piuhat poikki, enkä passita miestä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aivan samaa mieltä! Ei tulisi mieleenkään passittaa miestä pistää piuhoja poikki. Vaikka tiedän, että jos päätän ettei enää lapsia, niin hän on samaa mieltä. Sitten varmaan mietitään yhdessä mikä on järkevin ratkaisu.

      Poista

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.