Sisällön tarjoaa Blogger.

Villasukkia ja muita keskeneräisiä projekteja

Novita 7veljestä sydänvillasukat

Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Ja täytyy kyllä todeta, että NIIN ON! Se on todella pitkä. Tätä ajan hidasta kulumista valitellessani, minun käskettiin lopettaa se odottaminen. Uusi teoria, että jos lopettaa odottamisen se vauva syntyy. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Olisin niin valmis jo saamaan tämän lapsen itsestäni ulos. Minähän olen jo muutaman viikon yrittänyt kaikkia poppaskonsteja, millä saisin tämän synnytyksen käynnistymään. Ja ihan täysin tuloksetta. Joten aloin yrittää rentoutumista ja omien fiilisten tutkailua. Ei kannata. Aika ei kulu edes sitä vähää. Ahdistus vaan lisääntyy, mitä enemmän laskettuaika ylittyy.

Ystäväni sanoista keksin uuden lähestymistavan tähän asiaan. Alan pitämään itseäni niin kiireisenä ettei minulla ole aikaa synnyttää. Eli lopetan sen synnytyksen käynnistymisen odottamisen ja buukkaan kalenterini niin täyteen tekemistä, etten jouda synnyttämään. Ovelaa vai mitä? Joten varasin ajan kampaajalle hiusten laittoon. Auton pesu, huolto ja renkaiden vaihto pitää hoitaa, joten sinne seuraavaksi. Tämän jälkeen muistin kaikki keskeneräiset käsityöt. NE ON SAATAVA VALMIIKSI. Kun käsityöt on tehty aloitan keittiön marituksen ja tästä siirryn vaatehuoneeseen. Tekemistä on ainakin juhannukseen asti. 

Olen tässä ohjelman suunnittelussa mennyt jopa niin pitkälle, että olen merkannut kalenteriin milloin mitäkin pitää tehdä. Olen suunnitellut siivoukset, ruokalistat, laatinut ostoslistoja, varattavia aikoja jopa kesän menot olen suunnitellut valmiiksi. Lisäksi aloin laatimaan erilaisia must do -listoja, joita alan toteuttelemaan vauvan synnyttyä. Eli ohjelmaa on.

Novita 7veljestä sydänvillasukat


Tällä hetkellä minulla on menossa keskeneräisten DIY-projektien valmiiksi saattaminen. Nämä villasukat piti valmistua Teinimonsterille ensin jouluksi ja sitten ystävänpäiväksi. Ei tullut valmista. Kaikkea muuta kyllä sain tehtyä, mutta en näitä. Teinimonsteri on kyllä ihan aiheesta naljaillut, kun on huomautellut näistä sukista. Mutta sain ne kuitenkin loppujen lopuksi valmiiksi. Parampi myöhään kuin ei milloinkaan?

Näiden sukkien valmistuminen tuotti runsaasti pään vaivaa, koska en tehnyt näitä suoraan mistään ohjeesta. Näistä oli vain Teinimonsterin visio ja toiveet. Ja toista sukka aloittaessani huomasin, että olin ekassa sukassa tehnyt kolme virhettä. Olin kohdistanut kuvat väärin kahdessa kohtaan ja olin unohtanut välikavennukset. No, toinen sukka onnistui hyvin ja tällä mallilla tulen varmasti tekemään vielä sukkia. Varsinkin kun nyt keksin miten saan kuviot onnistumaan. On nämä sen verran herkulliset.


7veljestä ystävänpäiväsukat

Sydänvillasukat

Lankana näissä sukissa on käytetty 7 veljestä ja ohje on osittain novitan ystävänpäiväsukat vuodelta 2015. Sydämet ovat tehty sillä ohjeella. Toisin kuin ohjeessa, näissä sydämet menevät myös pohjassa. Kantapää taas on tehty yksivärisenä ilman kuviota, koska tykkään tehdä aina vahvennetun kantapään, enkä keksinyt miten se onnistuu kuviolla. Silmukoita oli 12 jokaisella puikolla. 

Mitä mieltä olette lopputuloksesta? Eikö ole herkulliset?


Ei kommentteja

Jokainen kommentti on minulle tärkeä! Kiitos kommentistasi.